Seksuaalisen vallankumouksen raunioilla

Seksuaalinen vallankumous tarkoittaa läntisissä kulttuureissa 60-luvulla alkunsa saanutta kehitystä, joissa vanhoilliset seksiä rajoittaneet traditiot korvautuivat moderniin yhteiskuntaan paremmin soveltuvilla käytänteillä. Ihmisen kehon vapauttaminen auttoi homoseksuaaleja ihmisiä tulemaan julkisuuteen ja edisti eri rotujen välisiä avioliittoja, jotka olivat Yhdysvaltojen muutamissa osavaltioissa kiellettyjä 60-luvulle asti. E-pillereiden ilmaantuminen edisti naisen asemaa antaen heille mahdollisuuden vaikuttaa ratkaisevasti omaan raskauteen, jolloin esiaviollisen seksin harrastaminen ei välttämättä tarkoittanut opiskelujen tai työuran lopettamista. Ihmisistä tuli keskimäärin seksuaalisesti kokeneempia ennen myöhemmin tapahtuvaa "vakavaa" parisuhdetta.

Siinä missä seksuaalinen vapautuminen ratkaisi monia yksittäisten ihmisten ongelmia, se synnytti puitteet paljon laajemmille yhteiskunnallisille ongelmille. Siinä missä seksuaalisuus oltiin nähty vuosisatojen ajan ihmisen lisääntymiseen liittyvänä toimintona (ns.perheensisäisenä), kehittyi siitä enemmänkin suorituspainotteinen rituaali, jonka avulla ihmisiä voidaan asettaa uudenlaiseen hierarkiaan sen perusteella, kuinka suuri todennäköisyys hänellä on harrastaa seksiä. Vaikkakin miespuoleisen väestön jakaminen alfa,beta ja omega- luokituksiin ei täytä tieteellisyyden määritelmiä, on seksuaalisella markkina-arvolla myös tieteellisiä näyttöjä. Vaikka lukuisissa kyselytutkimuksissa miehet näyttävän omistavan enemmän seksipartnereita mitä naiset, on seksin jakautuminen äärimmäisen polarisoitunutta. Miehet omaavat selvän yliedustuksen niin aikuisissa neitsyeissä kuin myös yli 50 partneria omaavissa, naisten jäädessä yleensä näiden kahden ääripään välimaastoon. Kyselytutkimuksissa tulee myös muistaa se, että naiset yleensä vähättelevät partnereidensa määrää samalla kuin miehet tietoisesti liiottelevat niitä.

Seksuaalisen kanssakäynnin ulkopuolelle jääminen altistaa myös muille ongelmille sosiaalisissa suhteissa, mihin voidaan lukea huono itsetunto, ympäröivien ihmisten kunnioituksen puute ja yhteisöstä syrjäytyminen. Tuhannet nuoret miehet eivät enää kykene toimimaan koventuneessa kilpailussa, jossa heitä on toivoton ylitarjonta nuoriin naisiin nähden. Siinä missä vakaan talouden tarjoaminen saattoi aiemmin riittää parisuhteen muodostumiselle, on nykyisissä vaatimuksissa enemmänkin kyse talouden ulkopuolisista asioista, kuten miehen ulkonäöstä, itsevarmasta luonteesta ja karismasta. Taloudelliset puolet mielletään tärkeiksi yleensä vasta 30 ikävuoden jälkeen, jolloin perheen perustaminen alkaa olemaan naisille ajankohtaisempi asia. Tämä vuosikymmenen aukko seksuaalisessa kanssakäynnissä aiheuttaa kuitenkin monessa miehessä niin suuria katkeruuden tunteita, etteivät he palaa osaksi pariutumismarkkinoita. Samaan aikaan nuorten sinkkunaisten määrä kasvaa suhteellisesti vuodesta toiseen.

Dr. Baumeister explained that today’s human population is descended from twice as many women as men. Maybe 80 percent of women reproduced, whereas only 40 percent of men did

Polarisoidun pariutumismarkkinoiden suurimpana puutteena voidaan nähdä avioliittojen määrän ja kyseisen instituution arvostuksen väheneminen ja siitä johtuva syntyvyyden romahtaminen. Yhteiskunnan kannalta ehdoton minimi väestön huoltosuhteen ylläpitämiseksi on 2,1 lasta jokaista naista kohden, joka on kuitenkin paljon enemmän kuin suurimmassa osassa länsimaita. Ihmiset menevät keskimäärin harvemmin naimisiin, eroavat useammin, omaavat pienemmän lapsimäärän samaan aikaan kun yhä useampi ihminen syrjäytyy kokonaan pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle. Nykyisin länsimaat pyrkivät kompensoimaan lapsettomuuttaan maahanmuutolla, joka yleisimmin kohdistuu seksuaalisen vallankumouksen ulkopuolisiin maihin. Miesvaltaisista ja yhteisöllisistä kulttuureista saapuvat ihmiset harvemmin sopeutuvat kalmanhajuiseen länsimaiseen kulttuuriin, jolloin väestörakenteen muuttuessa myös olemassa oleva kulttuuri muuttuu. On todennäköistä että länsimainen kulttuuri tulee tulevaisuudessa korvautumaan dynaamisemmalla, voimakkaammalla ja aggressiivisemmalla kulttuurilla.

Seksuaalisen vallankumouksen ongelmat eivät rajoitu pelkästään alhaisempaan syntyvyyteen ja pariutumismarkkinoiden häviäjiin. Siinä missä rajoittavien traditioiden katoaminen luulisi edistävän ihmisten välistä keskinäistä kunnioitusta, on lopputulos kuitenkin toinen. Amerikkalaisissa kyselytutkimuksessa on huomattu että naiset ovat nykyään keskimäärin vähemmän onnellisia kuin heidän 60-luvulla eläneet kanssasisaret, jonka yhtenä syynä voidaan pitää vakaan avioliiton katoamista. Naiset arvostavat edelleen miehiä yleisemmin turvallisuutta, stabiiliutta ja ennalta-arvattavuutta, joita stereotyyppinen ydinperhe kykeni tarjoamaan. Avioliiton kannatus on taasen miesten keskuudessa laskenut vuodesta toiseen, sillä se ei sanottavasti tarjoa miehelle enää mitään hyötyä. Perinteistä avioliittoa vastustaa nykyisin äänekkäimmin yhdysvaltalainen MGTOW-liikehdintä, joka pyrkii edistämään miesten riippumattomuutta naisista, avioliitosta  ja yhteiskunnasta. MGTOW-liikkeen mukaan nykyiset länsimaiset yhteisöt ovat säilyttäneet kaikki perinteiset miesten velvollisuudet ilman perinteisiä oikeuksia, jolloin miesten tulisi tietoisesti pyrkiä taistelemaan näitä rooliodotuksia vastaan. Nykyinen länsimainen kulttuuri on siten muuttanut miehestä ja naisesta toistensa kilpailijoita, eikä kumppaneita.

Tämän sukupuolten välisen jännitteen voidaan nähdä ruokkivan myös muita negatiivisia lieveilmiöitä, joihin voidaan lukea ainakin tekaistut raiskaussyytteet ja seksuaalinen häirintä. Ihmisistä on muuttunut tietyssä mielessä hyvin tarkkaavaisia ja hauraita, vaikka teoriassa seksuaalisen vapautumisen tulisi johtaa henkilökohtaisen vastuun kasvamiseen. Tekaistut syytökset ovat varsinainen ongelma etenkin Espanjassa, missä tekaistuja syytteitä on 3/4 kaikista tapauksista ja niitä sovelletaan usein huoltajuuskiistojen aikana. Tämän kaltaisten syytösten vaikutus miesväestön haluun sitoutua parisuhteeseen, saati avioliittoon on varmasti suuri. On myös omituista että samaan aikaan kun länsimaalaiset naiset arvostavat miehiä enemmän vakaata parisuhdetta, he ovat 80% erotapauksissa eroava osapuoli.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka länsimaalainen kulttuuri ratkaisee itse aiheuttamansa ongelman.

Tuukka Kuru

Kansallissosialismi ei toimi

Kansallissosialismi, paremmin tunnettuna natsismi, on noussut uudestaan osaksi julkista keskustelua kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen. Kymmenen vuoden hiljaiselo on tarkoittanut liikehdinnälle sukupolven vaihdosta, jossa legendaarinen Pekka Siitoimen ja Väinö Kuisman luotsaama liikehdintä on pyrkinyt luomaan itsestään maailmankatsomukseltaan eheän ja toiminnaltaan aktiivisen vastarintaliikkeen. Vanhojen rapajuoppojen ja rivologien tilalle syntynyt Suomen Vastarintaliike on kyennyt luomaan kansainvälisiä yhteyksiä omaavan järjestön, joka koostuu nuorista, aatteeseen perehtyneistä nuorukaisista, joilla on selvä agenda toiminnalleen. Järjestön nettisivut ja nettikauppa ovat laadukkaasti tuotetut, ja niitä päivitetään aktiivisesti. Kaikesta päätellen kyseessä on kasvava liikehdintä, jonka vaikutus ainakin internetin keskustelufoorumeilla tulee kasvamaan tulevaisuudessa.

Väkivaltaisen ja median rakastaman järjestön taustalla ei kuitenkaan paista Joensuussa asuvien teinikollien puuhastelu, vaan aito ideologinen kutsumus kansallissosialistiseen aatteeseen. Siinä missä FDL edustaa eräänlaista kylähullujen ja netti-ritareiden sekoitusta, on SVL päämääriltään huomattavasti selkeämpi. Tavoitelistassaan  järjestö rajaa tavoitteensa selkeästi:

1. Väkivalta on oleellinen osa järjestön toimintaa
2. Järjestö on valmis soveltamaan väkivaltaa laillista hallintoa vastaan
3. Monikulturillisuus ja suvaitsevainen propaganda kukistetaan sen omilla aseilla
4. Järjestön tavoitteena on sosialistinen ja nationalistinen harvainvalta
5. Väärärotuisten pakkosiirrot pois Suomesta
6. Euroopan Unionista eroaminen
7. Valtioliiton muodostaminen Ruotsin ja Norjan kanssa.

Melkoinen tavoitelista ryhmittymälle, joka toimii tietoisesti julkisen päätöksenteon ulkopuolella.

Järjestö rajaa itsensä tietoisesti pois oikeistolaisesta, porvarillisesta ja kapitalistisesta ajatusmaailmasta, sillä vastarinnan jäsenet pitävät esikuviensa mukaisesti nykyistä juutalaisten johtamaa kapitalistista järjestelmää kansallista itsetuntoa tuhoavana voimana. Kansallissosialismin ideologisina vihollisina järjestö pitää erityisesti kristillistä konservatismia, liberalismia ja oikeistolaisuutta, joita vastaan järjestön toiminta on pääosin suunnattu. Sosialistiset ja kommunistiset liikkeet eivät natsi-ideologian mukaan itsessään ole vääriä, sillä natsismi on sosialistisen liikehdinnän muoto, ei vastakohta. Suurin kritiikki sosialismia, varsinkin kommunismia kohtaan syntyy kyseisten aatteiden internationalismista, joka on ristiriidassa natsismin kansallisuusaatteen kanssa. Kommunismin pahuutta on myös perusteltu Marxin juutalaisuudella, joka tarkoittaa kansallissosialistisessa liikehdinnässä aina mädätystä ja atavistista pahaa. Kansallissosialismin jakaessa kommunismin kanssa identtiset ihanteet militarismista, kollektivismista ja Rousseaun yleistahdosta, voidaan natsismi sijoittaa poliittisen spektrin vasemmalle äärilaidalle. Natsismin ja oikeistolaisuuden yhteydelle ei siten ole historiallista perustelua.

Yhtäläisen yhteiskuntafilosofian mukaisesti natsismi jakaa taloudenhoidon ja ihmisoikeuksien kannalta samat puutteet mitä muutkin sosialistiset järjestelmät. Taloudelliselta näkökannaltaan järjestö toteaa esimerkiksi näin:

Voiton tavoittelun isänmaallisuus – tai isänmaallisuuden käyttäminen itseä hyödyttävänä tekijänä – ei ole mitään kansallismielisyyttä, eikä sellaista kansallismielisyyttä voi edes olla olemassa, kuin sanojen ja kauniiden puheiden muodossa.

Kapitalistinen markkinakaaos tahtoo evätä valtiolta sen perimmäisen tehtävän ja murskata jokaisen huono-osaisen suomalaisen raa’an kilpailun rattaisiin. 

Ulkopuoliselle voi olla hankalaa sisäistää kansallissosialistinen maailmankatsomus, jossa yhtä aikaa uskotaan arjalaiseen yli-ihmiseen ja sosiaalidarwinismiin, mutta kritisoidaan markkinatalouden aiheuttamia tuloeroja ja vaaditaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta tulonsiirtojen avulla. Julkisen vallan tuottama tulojen uudelleenjako, kokonaiskysynnän keinotekoinen lisääminen ja kollektiivisen hyödyn käsite ovat pitkälti sekoitus Marxin ja Keynesin opetuksia, joita sovellettiin myös Natsi-Saksan alkuaikoina 30-luvun alussa. Kokonaiskysynnän kasvattaminen julkisilla toimenpiteillä aiheuttaisi kuitenkin todellisuudessa ainoastaan resurssien huonon kohdistamisen, sillä ihmiset eivät osaisi hakeutua niihin ammatteihin tai tehtäviin, jotka tuottaisivat suurimman reaalisen hyödyn talouskasvun muodossa. Ajatus julkisen vallan suorittamasta täystyöllisyydestä on aina ristiriidassa talouskasvun kanssa, sillä kestävä talouskasvu vaatii tuotannon tehostumista, mitä sosialistinen järjestelmä ei pysty toteuttamaan. Vanhaa esimerkkiä käyttäen ihmiskunta ei olisi ikinä kokenut teknistä kehitystä, jos 100% ihmisistä olisi sidottu täysipäiväisesti elämisen kannalta oleellisen ravinnon hankkimiseen.

Uusnatsien hehkuttama Saksan taloudellinen nousu 20-luvun laman jälkeen oli pitkälti riippuvainen ulkomaisista lainoista, jotka kasvattivat Natsi-Saksan velkataakkaa tuntuvasti sotaa edeltävinä vuosina. Wikipedia toteaa asiasta näin:

In 1934 Hjalmar Schacht, the Reich Minister of Economics, introduced the Mefo bills, allowing Hitler to spend money on rearming without giving the big businesses money, thereby gradually getting Germany into more and more debt. Between 1933 and 1939, the total revenue was 62 billion marks, whereas expenditure (at times made up to 60% by rearmament costs) exceeded 101 billion, thus creating a huge deficit and national debt (reaching 38 billion mark in 1939) coinciding with the Kristallnacht and intensified persecutions of Jews and the outbreak of the war.

Täystyöllisyys ja Saksan uudelleenvarustautuminen mahdollistui siten kapitalististen valtioiden lainarahalla, jota voidaan pitää eräänlaisena ironian huippuna. Työllisyyslukuja kaunisteltiin myös juutalaisten ja naisten irtisanomisilla ja purkamalla tehtaiden orastavaa automaatiotekniikkaa työllistämisen hyväksi. Kyseisten uudistusten todellinen merkitys havaittiin toisessa maailmansodassa, missä Saksan teollinen potentiaali oli aluevaltauksista huolimatta selvästi heikompi mitä Yhdysvalloilla tai Neuvostoliitolla, ja tasoissa huomattavasti pienemmän Iso-Britannian kanssa.

Kansallissosialistista taloudenhoitoa ei siten voida pitää talouskasvun ja hyvinvoinnin kannalta toimivana ratkaisuna.

Toinen natsismin kompastuskivistä löytyy sen yhteiskunnallisista opeista, jotka käsittelevät rotua. Natsismi korostaa valkoisen rodun/kansan ylivertaisuutta ja pitää sitä suojeltavana ominaisuutena "heikentäviä" aineksia vastaan. Uusnatsien rotuoppi pyrkii perustumaan moderneihin biologisiin tutkimuksiin rotujen älykkyysosamäärien eroista, mutta tutkimuksista tehdyt johtopäätökset ovat melkein aina virheellisiä. Biologian kannalta on todennäköistä, että hengellisen lahjakkuuden jakaantuminen ei ole tasaista eri ihmisryhmien kesken. Synnynnäisiä eroavuuksia voi havaita testeissä, joissa otanta on tarpeeksi suuri vastaajien tulosten kategorisointiin. 

Ottamatta sen enempää kantaa siihen mistä erot johtuvat, on nähtävissä että eri etnisillä ryhmillä on poikkeavia tuloksia matematiikankokeiden suhteen. Yhdysvaltojen koulujärjestelmän tuloksien perusteella eniten henkistä lahjakkuutta on havaittavissa aasialaisperäisten opiskelijoiden joukossa, keskinmäärin vähiten mustien opiskelijoiden keskuudessa. Kyseiset erot ovat kuitenkin huonosti johdettavissa rotupohjaiseen ja kollektiiviseen järjestelmään, sillä erot eivät todista sitä, että kaikki valkoiset olisivat automaattisesti älykkäämpiä kuin yksikään musta. Yhteiskunnan kannalta järkevintä olisi kannustaa älykkäiden ihmisten maahanmuuttoa ja perheen perustamista ihonväristä ja uskonnosta riippumatta. Suomen valtiovarainministerinä Thomas Sowell olisi todennäköisesti huomattavasti parempi mitä Jutta Urpilainen.

Kollektiiviset liikkeet pohjaavat toimintansa aina väestön normaalijakauman keskiosaan, sillä henkilökohtainen menestyminen ja poikkeavan korkea älykkyys on aina ristiriidassa kollektivistisen ihanteen kanssa. Näennäisestä yli-ihmisyydestä huolimatta natsihallinto toimisi vain silloin, jos suurin osa ihmisistä suostuisi alistumaan lampaiksi, jotka uhrautuisivat tarvittaessa vahvan valtion puolesta ilman vastalauseita. On oletettavaa, että monet netissä kirjoittelevat marginaalinatsit kuvittelevat itsensä utopistisen järjestelmänsä johtopaikoille, vaikka kollektivistinen ideologia ei anna sille mitään takuita. Olisikin hauska tietää, kuinka moni natsiaktivisti olisi valmis siivoamaan valtakunnankanslian vessoja 45 vuotta, jos natsihallinto niin vaatisi.

Kolmantena suurena heikkoutena voidaan pitää kansallissosialismin ihmisoikeuksia, joista meillä on historiassa sangen karmeita esimerkkejä. Kansallissosialismin ihanne tasavertaisesta. terveestä ja hyvinvoivasta kansakunnasta, joka pitää huolta heikoimmistaan ja luonnosta on toki kaunis, mutta kollektivistinen järjestelmä ei anna siihen mahdollisuutta. Kansallissosialismin vaatimus harvainvaltaisesta ja täydellisen vallan omaavasta hallituksesta johtaa väistämättä täydelliseen mielivaltaan, sillä ilman poliittista oppositiota hallinnon moraalinen spektri hämärtyy vastakohtien puutteessa. Vaikka natsistinen valtio ei olisikaan rakennettu kansanmurhan perustalle, mikään ei estä sen kehittymistä tyranniaksi, mikä on tapahtunut jokaisessa kollektivistisessa yhteisössä Neuvostoliitosta Kambodzeaan. Natsismi ei kykene hyväksymään ihmisen luontaista moraalista heikkoutta, eläimellisyyttä, narsismia ja lyhytnäköisyyttä, jotka tulevat aina esiin kun joku ihminen saa rajattoman vallan. Ensimmäisen verenhimoisen diktaattorin noustessa valtaan, koko valtio muuttuu verenhimoiseksi, sillä pyrkyreiden sosiaalinen nousu on täysin riippuvainen kyvystä mielistellä fiktiivistä Caligulaa.

Siinä missä kapitalistisessa järjestelmässä sosio-ekonominen nousu on ollut aina sidottu henkilön kykyyn täyttää muiden ihmisten tarpeita, on se sosialistisissa valtioissa johtanut aina mieleltään häiriintyneimpien nousuun. Sivistyneessä ja vapaassa yhteiskunnassa Berijan, Himmlerin ja Pol Potin kaltaiset ihmiset olisivat mielisairaalassa, eivätkä valtion johtotehtävissä.

Toivon että natsismi, antifasismi ja marxilaisuus katoavat historian hämäriin lopullisesti Kuuban ja Pohjois-Korean romahtamisen myötä. Toivossa on hyvä elää.

Tuukka Kuru

Uusi maailmanjärjestys on jo täällä

Päädyin pari päivää sitten katsomaan Thriven, joka on viimeisin tunnetuista salaliitto-aiheisista elokuvista Zeitgeist-sarjan ja Alex Jonesin tuotannon lisäksi. Näennäisistä painotuseroista huolimatta jokainen jokainen liikehdintä uskoo "Uuteen maailmanjärjestykseen", joka kuvataan usein tulevaisuudessa tapahtuvana pienen valaistuneen eliitin johtamana dystopiana, jossa vallitsee täydellinen platonilainen pyramidimainen järjestys.

Uuden maailmanjärjestyksen tekijät vaihtelevat eri teorioissa. Zeitgeist ja Thrive ovat  näennäisessä talouskritiikissä selvästi vasemmistolaisia liikehdintöjä, jotka näkevät platonilaisen valtion syntyvän kapitalistisen järjestelmän tuloksena. Molemmat liikehdinnät uskovat oligarkisten pankkiirisukujen ajavan valtiot sotiin toisiansa vastaan, jotta pankkiirien oma vaikutusvalta pääsisi leviämään globalisaatiota vastustaviin kansallisvaltioihin. Tämän teorian mukaan pankkiirit ovat Yhdysvaltain ja Israelin hallituksen kanssa valmiita tappamaan tuhansia viattomia ihmisiä erilaisissa "false flag"-iskuissa, jotta yleinen mielipide saataisiin ohjattua tukemaan pienen eliitin vallanhimoisia suunnitelmia. Kaiken tämän juonittelun lopputuloksena nähdään pankkiirien ja poliittisen eliitin hallitsema tyrannia, jota ylläpitävät siruja ihon alla kantavat vaatimattomat työläiset. Osittain ihan järkeenkäyvän teorian uskottavuutta syö kuitenkin tieto siitä, että kaikista lähimmät oikean elämän esimerkit NWO:n kaltaisista yhteiskunnista löytyy edesmenneestä Neuvostoliitosta ja nykyajan Pohjois-Koreasta.

Alex Jones painottaa elokuvissaan enemmän illuminatia, ja näkee "Uuden maailmanjärjestyksen" vuosituhansia vanhana ihanteena, jonka juuret ajoittuvat Aleksanteri Suuren aikaan. Jonesin mukaan illuminaattien käytännön työ alkoi Napoleonin sotien aikana, jolloin muutamat johtavat pankkiirisuvut alkoivat enemmissä määrin kasvattamaan omaa taloudellista ja poliittista valtaa. Sangen hämärien esimerkkien avulla Jones luo "illuminaateista" vuosisatoja pitkän jatkumon, joka yhdistää ensimmäisen ja toisen maailmansodan, yhdysvaltalaisen eugeniikan, Stalinin puhdistukset, keskitysleirit, holodomorin, atomipommit ja Kiinan suuren harppauksen kaikki osaksi samaa illuminaattien suunnitelmaa, jossa pyritään tuhoamaan eliitin mielestä turhat ihmiset tulevan maailmanhallituksen tieltä. Se asia, mikä jäi allekirjoittaneelle epäselväksi oli se, miksi kyseiset illuminaatti-valtiot sotivat niin monta vuotta toisiansa vastaan? Oliko siinä kyseessä vain valtava "false flag", jolla yritettiin saada kansallisvaltiot riippuvaisiksi kansainvälisistä kauppakomissioista ja erinäköisistä uusista ylikansallisista unioneista (jotka tietenkin ovat pahojen illuminaatti-juutalaisten omistamia)?

Uutta maailmanjärjestystä vastustavat myös kristityt fundamentalistit ja valkoiset nationalistit, jotka ovat kyseisen salaliittoteorian vanhimpia kasvattajia. Kristityt uskovat uuden maailmanjärjestyksen olevan saatanallinen peto, jota Johanneksen ilmestys käsittelee. Tämä saatanallinen järjestelmä pitää sisällään vapaan seksuaalisuuden, banalismin, huumausaineet ja narsistisen ihmiskuvan, joka pyrkii tuhoamaan kristityt perheet ja raamatulliset arvot. Ainoa keino vastustaa pedon henkeä on eristäytyä ympäröivästä yhteiskunnasta, joka on synnyttänyt varsinkin Yhdysvalloissa fundamentalistisia yhteisöjä suurten metropolien ulkopuolelle. Suomessa tätä kristillistä vastarintaa edustaa ehkä parhaiten Jouko Piho.

Valkoisten nationalistien (esim David Duke) mielestä Uusi maailmanjärjestys edustaa juutalaisten/vasemmistolaisten ylläpitämää massamaahanmuuttoa, jossa valkoisten syyllisyydentunnetta hyväksikäyttäen läntisiin maihin tuodaan massoittain muslimeita ja afrikkalaisia, joiden tehtävänä on tuhota valkoinen rotu. Valkoiset nationalistit uskovat juutalaisten vihaavan valkoisia ihmisiä näiden voimakkuuden, rehellisyyden ja oikeudentajun takia, jotka tekevät heistä vaikeasti hallittavia. Tässä salaliittoteorian valkoisessa versiossa painotetaan enemmän juutalaisuutta ja Israelia, kuin pankkien solmimaa monopolia, mutta teorian ydin on hyvin samanlainen.

Aiheeseen liittyvät salaliittoteoriat ovat kiehtovia, ja henkilökohtaisesti suhtaudun salaliittoteorioihin varautuneen myötämielisesti. Edellä mainitut liikehdinnät omaavat kuitenkin suuren yhteisen puutteen, joka on puhtaan sattuman puuttuminen teoriasta. Kyseiset liikehdinnät uskovat jokaisen epämiellyttävän tapauksen olevan osoitus salaisen ryhmän x tietoisesta toiminnasta, jolloin päädytään välillä hyvin äärimmäisiin loogisiin ratkaisuihin. Koomisimpina esimerkkeinä näistä äärimmäisyyksistä ovat mm. "aukkojen juutalainen", David Icken opetukset reptiliaaneista ja Alex Jonesin illuminaattijahti. Ihmisen erehtyväisyyden tiedostaminen tässä asiassa helpottaa suuresti eheän ja järkevän maailmankatsomuksen muodostumista, näin Hanlonin partaveistä lainaten "älä koskaan laske pahuuden tiliin sitä, minkä voi selittää silkalla tyhmyydellä".

Teorioiden loogiset aukot eivät kuitenkaan poista uhkakuvan vakavuutta, sillä mielivaltaan ja tyranniaan perustuvat totalitaristiset järjestelmät ovat aina mahdollisia. Yksilön kannalta ylikansalliset hallinnot ovat aina huono vaihtoehto, sillä se rajoittaa tehokkaasti yksilön vaikuttamisen mahdollisuuksia. Euroopan unionin esimerkiksi jatkuvasti lisätessä kansalaistensa valvontaa, säännöstelyä ja vasemmistolaista aivopesua, jää toisinajattelijan ainoaksi mahdollisuudeksi joko alistua tai muuttaa kokonaan Euroopan ulkopuolelle. Teoreettisessa maailmanhallituksessa tätä mahdollisuutta ei olisi ollenkaan, jolloin mikään ei estäisi maailman muuttamista tyranniaksi. Tämä ei tarkoita sitä, että kansallinen valtio olisi aina parempi vaihtoehto, mutta laaja kirjo erilaisia valtioita lisää aina ihmisten valinnan mahdollisuuksia. Tämä on se syy, miksi vastustan yhtenäisen Euroopan ihannetta.

NWO:n kaltaiseen dystopiaan on myös helppo ajautua puolivahingossa "edistyksen" nimissä. Koen, että nykyinen kehitys esimerkiksi asenteissa yksityistä aseenomistusta, ydinperhettä, uskontoa, miesten ja naisten välistä suhdetta,  omaa kansallisuutta ja kansallista kulttuuria kohtaan ruokkii yksilöiden välistä epäluottamusta ja luo täten suuren todennäköisyyden NWO:n kaltaiselle dystopialle. Tarpeeksi häikäilemättömän ryhmän on helppo muodostaa rautainen ote sellaisesta kansakunnasta, joka on henkisesti mätä, pirstaloitunut ja pelokas. Tämän kaltainen yhteiskunta ei kykene puolustamaan yksilön vapauksia kollektivistisia liikehdintöjä vastaan. Tämän kehityksen loogisena huipentumana on Neuvostoliiton tai Natsi-Saksan kaltainen yhteiskunta.

Tietyssä mielessä elämme jo uutta maailmanjärjestystä.

http://www.youtube.com/watch?v=y3qkf3bajd4

Tuukka Kuru

Kaljupään havaintoja Turkista

Kuten lukijat varmaankin hyvin tietävät, olen suorittamassa vuoden kestävää oppilasvaihtoa Turkissa, tarkemmin ottaen maan länsirannikolla sijaitsevassa Izmirissä. Oppilaitoksena toimii Yasarin yliopisto, joka on hävyttömän kallis pienehkö oppilaitos Bornovan asuinalueella. Turkissa vietetyt pari kuukautta antaa hyvän läpileikkauksen paikallisista tavoista ja yleisestä ilmapiiristä, jotka eroavat huomattavasti turistioppaiden antamista romanttisista ja siistityistä kuvauksista. Jokaisen kulttuurin omatessa omat vahvat ja heikot puolensa, listaan mielestäni turkkilaisten erikoisimmat piirteet. Lista on epäkorrektin subjektiivinen, mutta mitäpä muutakaan ilkeältä äärioikeistolaiselta voisi odottaa?

1. Nationalismi

Turkkilaisten nationalismi on todella voimakasta ja monelle länsimaisen mädätyksen uhrille (kuten minulle) se voi tulla hyvin ikävänä yllätyksenä. Paikallinen nationalismi ei katso ikää, sukupuolta tai yhteiskunnallista asemaa, ja yleensä kaikista isänmaallisimmat ihmiset löytyvät paradoksaalisesti yliopisto-opiskelijoista. Kroonisesta alemmuuskompleksista kärsivät turkkilaiset  kokevat valtiolliseksi uhaksi ainakin kurdit, armenialaiset, juutalaiset, amerikkalaiset, arabit, kreikkalaiset ja iranilaiset. Kahtijako uskonnollisen AKP:n ja sekulaarien kemalistien välillä on niin syvä, etteivät nämä kaksi kannattajajoukkoa pysty useinkaan tulemaan toistensa kanssa toimeen. Erästä uskonnollista turkkilaista ystävääni lainatakseni "Menen naimisiin mielummin ulkomaalaisen kuin kemalistin kanssa!"

Turkkilainen nationalismi imeytyy lapsiin valtion ja perheiden tiiviillä yhteistyöllä. Siinä missä patriarkaalinen perhemalli luo hyvän pohjan isänmaan kunnioitukselle, luo peruskoulujen historianopetus kuvainnollisesti ilmaistuna loput rakennuksesta. Paikallinen historianopetus on äärimmäisen puolueellista, ja se sisältää myös eräänlaisen turkkilaisen variaation legendaarisesta "tikarinpisto"-teoriasta. Teorian turkkilaisessa versiossa juutalaisten tilalle on asetettu armenialaiset, joita syytetään ottomaanien tuhoutumisesta. Tämän poliittisen aivopesun jälkeen ei ole lainkaan ihme, ettei Turkilla ole vieläkään kunnollisia diplomaattisia suhteita Armeniaan.

2. Seksuaalisuus

Konservatiivisesta kehityksestä huolimatta, Turkki on joiltakin osin hyvin vanhoillinen. Islamin vaikutus näkyy selvimmin nuorten naisten seksuaalisuudessa, tai paremminkin sen säännöstelyssä. Monet turkkilaiset tytöt asuvat vanhempiensa tykönä pitkälti kolmekymppiseksi asti, ja pyrkivät pysymään neitsyeinä tulevaisuuden avioliittoa varten. Traditionaalisista odotuksista poikkeavat tytöt  eivät kuitenkaan puhu seksuaalisuudestaan avoimesti, koska esiaviollisia suhteita pidetään edelleenkin vähintääkin epäilyttävinä. Piilotettu seksuaalisuus ei kuitenkaan koske sosiaalista mediaa, jossa turkkilaiset tytöt pistävät yleensä ottaen parastaan. Pikkutuhmien kuvien lisääminen ja niistä seuraava kommenttivyöry on allekirjoittaneen mielestä sangen omituista seurattavaa, sillä kaikesta tästä esilläolosta huolimatta kyseiset tytöt saattavat olla hyvinkin varautuneita minkään oikean seksuaalisen kontaktin suhteen.

Tiukat moraalisäännöt eivät kuitenkaan koske nuoria miehiä joilta odotetaan hyvää mieskuntoa, laajaa kokemusta makuukamaarin puolelta ja itsevarmuutta. Koska paikallinen kulttuuri luo yhtä aikaa laajan kysynnän ja hyvin supistetun tarjonnan, purkautuu nuorten miesten innostus pakostakin ulkomaalaisiin naisiin. Paikallisten miesten käsitykset länsimaalaisista naisista voivat joissain tapauksissa olla hyvinkin fiktiivisiä, mikä voi aiheuttaa tuntuvia ristiriitoja länsimaisten naisten ja turkkilaisten miesten välillä. Yleisestä seksuaalisesta jännitteestä huolimatta pornografia ja prostituutio ovat joko laittomia tai hyvin paheksuttuja ilmiöitä.

3. Tapakulttuuri ja koulutus

Turkkilaisia on usein kehuttu kohteliaasta käyttäytymisestä ja lämpimästä suhtautumisesta uusiin ihmisiin, joka pitää omalla tavallaan täysin paikkaansa. Voimakas kiintymys ja varsinkin fyysinen kontakti voivat olla varsinkin suomalaiselle valtava kulttuurishokki, sillä me olemme perinteisesti tottuneet oman persoonallisen tilan kunnioittamiseen ja tiettyyn varautuneisuuteen uusien ihmisten suhteen. Voimakas lämminhenkisyys peittää alleen myös kyseisen mentaliteetin kääntöpuolen, joka on räiskyvä inho. Kärjistäen voidaan siten sanoa, että turkkilaiset joko rakastavat tai vihaavat raivoisasti, jättäen maltillisen keskitien mielummin ugrilaisten kansojen huoleksi. Pyrkimys kohteliaisuuteen ja ystävällisyyteen saattavat joissain tilanteissa johtaa silkkaan haluun miellyttää, jolloin turkkilainen ihminen kertoo mielummin sen, mitä haluaisit kuulla, eikä sitä mitä he todella ajattelevat. Joissain tilanteissa turkkilainen voi helposti luvata tehdä yhtä jos toista vuoksesi, unohtaen vakuuttelunsa kuitenkin parin päivän sisällä. Tämä voi tuottaa joitain ongelmia varsinkin silloin, jos olet menossa asioimaan paikallisen virkakoneiston tai terveydenhuollon kanssa ja olet pyytänyt paikallista ihmistä tulkiksi.

Turkkilaisten perinteinen ahkeruus ja yrittäjähenkisyys peittää allensa myös täydellisen laiskuuden, joka näkyy varsinkin paikallisten kielitaidossa. Vaikka englanti on pakollinen oppiaine turkkilaisissa peruskouluissa, eivät kovinkaan monet oppilaat ole kiinnostuneita kehittämään kielitaitoansa. Kielitaidottomuus on juurtunut niin syvälle, ettei edes englanniksi opettavassa yliopistossani 80% oppilaista kykene ilmaisemaan itseänsä yhdelläkään vieraalla kielellä. Kampuksen ulkopuolella englantia osaavien määrä romahtaa ehkä 5-10% väestöstä. Kysyessäni selvää epäsuhtaa turkkilaiselta ystävältäni, hän kertoi vanhan turkkilaisen kansanviisauden, jonka mukaan "on turha hakea leipää kodin ulkopuolelta, jos voit löytää sen pöydästäsi". Toisin sanoen mitään tietoa, joka ei ole suoraan sidottu helpoimman vaihtoehdon toteutumiseen, ei ole järkeä opiskella. Tämä asenteellinen jääräpäisyys voi olla länkkärille välillä hyvin vaikeasti ymmärrettävä asia.

Joku voi edellä mainitun listan jälkeen miettiä onko maassa mitään hyvää ja miksi valitsin juuri Turkin vaihtokohteeksi. Nopeasti lajiteltuna hyviä puolia ovat ainakin:

1. Loistokas kulttuuri
2. Kiehtovan erilainen ja ylpeä kansa
3. Modernismin aikaansaama liberaali alkoholipolitiikka
4. Halpa hintataso
5. Sekulaari islam
6. Tiiviit ja lämminhenkiset perhesuhteet
7. Paikallinen ilmasto
8. Yöpainotteinen seuraelämä
9. Loistava julkinen liikenne
10. Siisti ja hiljainen julkisivu

ja sisulaisen täky (jokeri)

11. Tiukka maahanmuuttopolitiikka ja länsimaisen feminismin puuttuminen

--
Tuukka Kuru

Miesasiamiesten yhteiskunta

Suomalaisen miesasian tunnetuin nimi Henry Laasanen on synnyttänyt uuden myrskyn neuroottisten kotiäitien vauva-foorumilla, missä sisaret pohtivat keskenään sitä, minkälainen yhteiskunta syntyisi miesasiamiesten vallan alla. Estrogeenin täytteinen raivo kohdistui Laasasen persoonan haukkumiseen ja todellisuudesta täysin irrallisiin olkiukkoihin, joita vastaan siskot suurin ponnistuksin taistelivat. Visio miesasialiikkeen johtamasta valtiosta oli erään kirjoittajan mukaan seuraava:

Se olisi sellainen onnela, jossa äidit, sisaret ja tyttäret suorittaisivat varusmiespalvelua vastaavaan bordellipalvelun koska tasa-arvo + puutteessa olevat omega-urokset. Samassa onnelassa nainen saisi vähemmän palkkaa kuin mies, raiskaus avioliiton sisällä ei olisi rikosnimike ja päivähoito olisi lakkautettu. Päättäjät olisivat kaikki miehiä, naisilla ei olisi asiaa minnekään ilman esiliinaa (vanhempi nainen tai perheeseen kuuluva mies) eikä päihteitä myytäisi naisille, koska eihän se nyt kivalta näytä kun joku muu miehen lisäksi toteuttaa hänen omia paheitaan.

Miesasiasta pyritään siis luomaan konservatiiviseen islamiin verrattava liikehdintä, jonka suurimpana uhkana on vahvat naiset ja vapaa seksuaalisuus. Miesasiaa kannattavat tämän teorian mukaan vain vihaiset ja sisäänpäin kääntyneet masturboijat, jotka haluavat että naiset antavat heille paljon vastiiketonta seksiä ja pysyvät miehistä riippuvaisina kodin hengettärinä. Miesasialiikkeen todellinen luonne on kuitenkin aivan toisenlainen.

Toisin kuin feminismi, miesasia ei pyri määrittelemään sitä miten muiden ihmisen tulisi ajatella tai toimia. Miesasia korostaa miehen riippumattomuutta valtiosta ja naissukupuolesta vastustaen samalla kaikkia julkisen vallan keinoja ja instituutioita, jotka pyrkivät heikentämään miehen asemaa. Miesasialiike ei näe vahvaa naista ongelmana, vaan ongelma on pikemminkin feministisen järjestelmän vääristynyt naiskuva. Feminismi pyrkii luomaan illuusion vahvoista naisista, pitäen kuitenkin samaan aikaan valtaosaa naisista vain avuttomina uhreina, joiden itsenäisyys voidaan parhaiten varmistaa leninistisellä eturyhmä-ajattelulla ja valtion suorittamilla tulonsiirroilla. Miesasia vastustaa ajatusta miehen velvollisuudesta elättää feminististä hyvinvointia, sillä oikeasti vahvat naiset kykenisivät varmistamaan tämän hyvinvoimin ilman julkisen vallan pakkokeinoja.

Feminismin paljastuessa päivä päivältä enemmän  vain yhdeksi punaisen eminenssin soluksi, sen toimet vastarinnan tukahduttamiseen muuttuvat yhä rajummiksi. Miesasialiike on yritetty leimata äärioikeistolaiseksi, jolloin sen sananvapautta voitaisiin rajoittaa vihapuhelainsäädännön mukaisesti. Hjernevaskin tai Könskrigetin kaltaiset dokumentit pyritään esittämään oikeistolaisen patriarkaatin salaliittona, jotta feminismin täysin poliittinen todellinen olomuoto ei paljastuisi. Äärioikeistoon leimaaminen sopiikin oikein hyvin kyseiselle liikehdinnälle, sillä se on vain yksi marxilaisen totalitarismin olomuodoista.

Jos haluamme ajatella miesasialiikkeen feminismin täydellisenä vastakohtana, olisi sen ympärille rakennettu yhteiskunta varmaankin:

1. Meritokraattinen

2. Markkinavetoinen

3. Ydinperhepainotteinen

4. Individualistinen

5. Sekulaari

6. Laajan sananvapauden omaava

Eli jotakuinkin valtio, missä voisin mielelläni asua.

--

Tuukka Kuru

Valkoinen häpeä, osa II

Valkoinen häpeä sai taas uusia muotoja, kun Rauhankasvatus-instituutin ja Helsingin yliopiston tuottama "Ennakkoluuloja - minullako?"-oppimateriaali siirtyi julkiseen jakoon. Kyseessä on yläkouluille ja toiseen asteen koulutukseen soveltuva "rasisminvastainen oppimateriaali", jonka tarkoituksena on "herättää" opiskelijoita tiedostamaan ympärillä esiintyvää rasismia ja opettaa tehokkaita keinoja sen vastustamiseksi.

Ajatus rasismin vastustamisesta on ylevä, sillä oikeudenmukaisessa sivistysvaltiossa ihmisiä ei saisi kohdella eriarvoisesti synnynnäisten ominaisuuksien perusteella. Yksilön perspektiivistä on samantekevää, sovelletaanko eriarvoista kohtelua negatiivisen vai positiivisen syrjinnän keinoin, sillä kumpikin niistä täyttää rasismin määritelmän. Positiivinen syrjintä tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä, että yksilöiden toisarvoiset viiteryhmät määrittävät sen, kuinka hyvin yksilö soveltuu hakemaansa tehtävään tai asemaan.

Kiintiöinti rodun tai sukupuolen perusteella tarkoittaa käytännössä sitä, että tiettyjen viiteryhmien oletetaan olevan suorituskyvyltään niin heikkoja, etteivät he pärjää itsenäisesti työmarkkinoilla ilman julkisen vallan väliintuloa. Kyseinen "rasisminvastainen" julkaisu ei odotetusti käsitellyt tätä rasismin muotoa ollenkaan, koska nimestään huolimatta kyseinen läpyskä sisälsi pelkkää punavihreää mädätystä, jonka tärkein tehtävä on jälleen kerran syyllistää valkoista valtaväestöä. Ei ole sinänsä yllättävää, että valkoinen heteromies on monikulturistien, feministien ja kommunistien yhteinen vihollinen, sillä se on viiteryhmistä ainoa, joka ei omaa lainkaan vasemmistolaisten arvostamaa uhripotentiaalia.

Varsinaisten alkupuheiden jälkeen julkaisu keskittyy suomalaisten alkuperään, joka noudattaa pitkälti nykyvasemmiston historiantulkintaa. Ikivihreiden Fazerien ja Finlaysonien lisäksi julkaisu muistaa mainita, ettei edes siniristilippumme ole suomalaista alkuperää ja kuinka vihamielinen kuva venäläisistä luotiin vasta sisällissodan aikana oikeistolaisen politiikan tueksi. Venäläisten aiemmin suorittamat venäläistämistoimet tai Suomen laillisen hallituksen vastaisen kapinan tukeminen jäivät harmiksi mainitsematta, joka varmaankin johtuu vain kirjoittajien vilpittömästä unohduksesta. Eräänä sivuhuomiona muistetaan myös mainita etteivät piparkakut, spagetti tai pääsiäismunat ole eurooppalaisia keksintöjä. Tämän tosiasian tiedostaminen tekee vahingollisen maahanmuuttopolitiikan tukemisesta selvästi kannattavaa.

Suomalaisten syyllisyyttä luodaan ensin kuvaamalla kuinka yksioikosen röyhkeästi suomalaiset ovat alistaneet saamelaisia vähemmistöjä. Suomalaisten suhtautuminen romaneihin on myös ollut koko historian ajan röyhkeän rasistista, jonka sopivana allegoriana toimii 40-luvun Natsi-Saksan keskitysleirilaitos. Hieman erilaisen näkökulman romanien asemaan tarjoaa kuitenkin sosiaalityöntekijöille jaettu oppimateriaali "Vast Vastensa", joka kuvaa kaikkia niitä erioikeuksia, mitä julkinen valta soveltaa romanivähemmistöön. Romaneihin kohdistuvaa todella räikeää positiivista syrjintää olen käsitellyt mm. täällä. Kyvyttömyys alistua tarkkoihin aikatauluihin, koulunkäyntiin, työntekoon tai taloudenhoitoon eivät ole merkkejä syrjinnästä. Se on osoitus romanivähemmistön itsekritiikin puutteesta.

Yksi julkaisun selvimpiä historiallisia virheitä esiintyy osiossa "Rasismin historia", jossa rasistisen ajattelun nähdään syntyneen 1700-luvulla eurooppalaisen kolonialismin ansiosta.


"Monet kuvasivat ”valkoisen rodun” ylivertaiseksi muihin 
verrattuna. Tämän näkemyksen pohjalta monet 
eurooppalaiset ajattelivat voivansa hallita ihmisiä 
Afrikasta, Amerikasta, Aasiasta ja Australiasta"

On totta että tieteellisen rotujaottelun loivat ensimmäisinä eurooppalaiset kansat, mutta ilmiönä rasismi on paljon tätä vanhempi ilmiö. Ajatus eri väestöryhmien jakamisesta hierarkioihin on yhtä vanha kuin ensimmäiset ihmisyhteisöt ja sitä on esiintynyt luultavasti jokaisessa historiallisessa ja nykyaikaisessa yhteisössä. Brutaaleihin etnisiin puhdistuksiin ovat historian syyllistyneet niin kristityt, roomalaiset, zulut, juutalaiset, muslimit kuin myös monet intiaanikansat satojen muiden kansalaisuuksien ohella. Kaikista selvin merkki etnisestä hierarkiasta löytyy Intiasta, jossa muinaisten arjalaisten luoma kastijärjestelmä on edelleen voimassa, varsinkin maaseudulla. Eurooppalaiset eivät siten "keksineet" rasismia, vaikka he tiedostivatkin sen olemassaolon ensimmäisenä. Julkaisu muistaa kuitenkin onneksi mainita sen, että myös suomalaisiin on sovellettu sangen kyseenalaisia rotuoppeja kansamme olemassaolon aikana.

Rasismiin liittyvissä harjoituksissa esiintyy sangen hauskoja elementtejä, kuten esimerkiksi tehtävässä 1:


a. Mittaa peukalosi pituus ja vertaa tulosta kaverisi 
tulokseen.
b. Mitä vastaat, jos joku toteaa pitkällä peukalolla 
varustettujen olevan älykkäämpiä kuin lyhyellä 
varustetut?

Julkaisu yrittää kömpelösti yhdistää peukalon pituuden mittaamisen biologisiin tutkimukseen eri rotujen koulumenestyksen suhteellisista eroista, jotka ovat nykytieteessä täysin tiedossa oleva asia. Asian tarkempaa tutkimusta on kuitenkin mahdotonta tehdä sen poliittisen luonteen vuoksi. Esimerkiksi Yhdysvaltojen afro-amerikkalaisen väestön heikko koulumenestys on haluttu leimata "valkoisen" koulujärjestelmän syyksi, jonka johdosta mustaan väestöön sovelletaan äärimmäisen voimakasta positiivista syrjintää. Pienenä ironisena sivuhuomautuksena voisin todeta, että Yhdysvaltojen rasistinen koulujärjestelmä toimii äärimmäisen heikosti, jos sen suurimmat menestyjät ovat valkoisesta imperialismista huolimatta aasialaiset ja juutalaiset.

Kolmannessa tehtävässä otetaan kantaa Helena Erosen hihamerkki-kohuun, josta pyritään luomaan omituinen rinnastus rasismiin. Eronen kritisoi kohua herättäneessä artikkelissaan yleistä reaktiota, mikä syntyi poliisin vaatiessa muutamalta maahanmuuttajalta passeja rutiinitarkastuksen yhteydessä. Tiedostavien henkilöiden kierossa mielessä tämä muuttui vaatimukseksi asettaa vähemmistölle hihamerkit, jolloin kohu voitiikin sopivasti yhdistää ilkeään Natsi-Saksaan. Schubakin "heikompi aines"-kommentti ei edes käsitellyt etnisiä vähemmistöjä, mutta Rauhankasvatus-instituutin silmissä tämäkin muuttui sopivaksi materiaaliksi omia poliittisia päämääriä varten. Schubakin epäonnisen lausunnon jälkeen vastaanottamat kymmenet tappouhkaukset jätettiin kuitenkin sopivasti mainitsematta.

Yhden hauskan lisän luo myös kyseisen julkaisun media-osuus, joissa annetaan ohjeita "rasististen" vaikutteiden kitkemiselle. Mielestäni tämä on vähintääkin huvittavaa, sillä suomalainen valtamedia ajaa pitkälti monikulturillisuuden ja feminismin agendaa, varsinaisen "rasistisen" uutisoinnin jäädessä vaihtoehtomedioiden vastuulle. Julkaisu tiivistää asian hyvin:


"Välttyäkseen propagandan vaikutuksilta mediaa seuraavan tulee olla valpas ja kriittinen. Uutislähteeltä voi kysyä esimerkiksi ketä tällainen uutisointi  hyödyttää?"

Voi tietenkin kysyä miksi uutisoinnin pitäisi ylipäätänsä "hyödyttää" yhtäkään osapuolta. Vakavasti otettavan uutisoinnin tulisi tiedottaa hyvin laaja-alaisesti erilaisista ilmiöistä ja ajatuksista, eikä noudattaa punavihreää doktriinia viestinnästä. Esimerkiksi maahanmuuttajien yliedustetuista raiskaustapauksista uutisointi ei synnytä rasistisia asenteita, mutta aiheen räikeät hiljentämisyritykset sitäkin enemmän. Sitä paitsi "propagandan vastustaminen" ja "kriittinen suhtautuminen uutisointiin" johtaa melkeinpä aina oikeistolaiseen ajatusmaailmaan, sillä valtaosa vaihtoehtomedioista (esim. Homma, The Spearhead, Sarastus, American Renessaince) on oikealle päin kallellaan.

Julkaisun varsinaisena loppukaneettina toimii eurooppalaisen äärioikeiston analysointi, joihin on sovellettu tyypillisesti hyvin poliittisia lähtökohtia. Suomalaisen äärioikeiston edustajiksi nimetään mm. Suomen Vastarintaliike ja Suomen Sisu, vaikka näillä kahdella ryhmittymällä on hyvin vähän tekemistä keskenään. Siinä missä vastarintaliike edustaa tyylipuhdasta epädemokraattista natsijengiä rotuteorioineen ja sosialistisilla talousteeseillään, on Sisu huomattavasti salonkikelpoisempi ryhmittymä. Sisun ajamat teesit taloudellisesti kannattavasta maahanmuutosta, yksilöiden tasavertaisuudesta ja ääriliikkeiden vastustamisesta edustavat mielestäni kaikkea muuta kuin "äärioikeistoa". On enemmänkin huvittavaa huomata kuinka kevyin perustein Suomessa voidaan joku ryhmä rajata julkisen keskustelun ulkopuolelle.

Toinen huvittava esimerkki löytyy modernista juutalaisvastaisuudesta, joka nähdään julkaisun mukaan uhkana. Opetusmateriaali ei kuitenkaan uskalla mainita sitä, ketkä ovat nykyisen juutalaisvastaisuuden taustalla. Lukuisat lähteet todistavat että huomattava osa nykyisestä juutalaisvastaisuudesta on muslimimaahanmuuttajien ja vasemmistolaisten suorittamaa, viimeisimpänä esimerkkinä viime marraskuussa tapahtunut lyhyt sotatila Hamasin ja Israelin asevoimien välillä. Kyseinen konflikti synnytti poliittisessa vasemmistossa ja islamilaisessa vähemmistössä lukuisia avoimen rasistisia kannanottoja, joita olen käsitellyt eräässä kirjoituksessani.

Julkaisussa esiintynyt aivopesu on olennainen osa vihervasemmistolaista ajatusmaailmaa ja kaikkia dialektisia liikehdintöjä, jotka perustuvat voimakkaalle vastakkainasettelulle. Todellisten vihollisten puuttuessa kyseiset liikehdinnät ovat valmiita luomaan viholliskuvia oman kannatuksen kasvattamiselle. Todellisten vastakohtien puuttuessa poliittinen vasemmisto joutuu jatkuvasti laskemaan rimaa, jonka taakse voidaan luoda uudet sortajien ja sorrettujen väliset suhteet. Vasemmiston mennessä yhä syvemmälle ideologiansa sisään, sitä suuremmalla tahdilla maltilliset liikehdinnät muuttuvat "äärioikeistolaisiksi". Tämän leimaantumisen ovat joutuneet kokemaan kansallismielisten puolueiden lisäksi myös markkinaliberaalit liikehdinnät ja miesasiamiehet.

Hyvänä esimerkkinä toimii ruotsalaisen valtiofeminismin yritykset löytää uusia vastustajia, jotka ovat muuttuneet hyvin koomisiksi. Ruotsalaisessa dokumentissa "Könskriget" kuvataan erään skitsofreenisen feministisolun huimaa pakomatkaa Ruotsista Norjaan, sillä solun johtavat feministit uskoivat että Ruotsin julkiseen koneistoon illuminatin lailla soluttautuneet "pedofiilisatanistit" ovat heidän perässään. Pedofiilisatanistien salaliitto yritti feministien mielestä saattaa ryhmittymän naiset raskaaksi, jotta satanistit voisivat sitten uhrata syntyneet lapset Luciferille omissa seremonioissaan. Kaikessa järjettömyydessään tarina on niin absurdi, ettei sitä olisi voinut keksiä edes Pekka Siitoin. Eräänlaisena varoituksena dialektisen ääriliikkeen toiminnasta se toimii sitäkin paremmin.

Jotta voisimme estää vastaavanlaisen järjettömyyden rantautumista Suomeen, meidän tulee olla kriittisiä, rationaalisia ja rohkeita. Kaltevan pinnan teoria on kyseisten liikehdintöjen suhteen elävää todellisuutta.

Tuukka Kuru

White Guilt is a fiction

White Guilt is a fiction

The finnish political left has again been activated and outraged by the tax reforms in the Government’s budget proposal that would benefit business activities and entrepreneurs. The most known of these reforms is the radical reduction of the corporate tax to the same level with other EU- countries. While the left is eager to remind us of the 900 million euro deficit it will create, they graciously overlook public development aid, that surpasses the deficit created by a whopping 200 million.

Development aid is a sacred cow for the left, that supports a semblance of fiscal responsibility, for they see the european standard of living as the result of financial exploitation of developing countries and “imperialistic” policies. The rather dubious guilt could somehow be understood if the blame was directed only at the former colonial powers, but demanding joint white liability from finns is sheer absurdism.

Many progressive lefties strive to consciously forget Finland’s national history of being a colony for two different masters that tried to suppress the national language, culture and pride. The finnish people were equated with inferior mongols who could never rule over an independent state. The racial theories of finns genetical inferiority remained until the end of the Second World War, even when finns had managed to create one of Europe’s fastest-growing economies and being the only Axis state that retained their independence.

Where Finland suffered from a severe famine during the first years of it’s independence, it developed into one Europe’s wealthiest states without a single colony or “imperialistic” policies in a century. The finnish wealth was created with a combination of capitalism, modesty and diligence that transformed a modern industrial tiger out of a backwards and famished lumber exporter. Due to the Finland’s poverty every persons labor input was required whose logical conclusion was a democratic and civilized civil society. Similar success stories were also experienced by USA and South Korea, all of who surpassed their former colonial masters wealth. Each example is linked by a bloody civil war, rebuilding and current prosperity.

A completely different development happened in Africa and the Middle East, as unlike Finland and South Korea, all of these states had a groundwork for infrastructure and european education system, that removed the extremely important period of rebuilding. Without any shared national efforts there can be no shared national sentiment. This lack of cohesion provides a good framework for a military dictatorship or a primitive tribal society. A rare contemporary document tells the tragic tale of what happened in many african states during the decolonization period in the 1960ies. The european withdrawal from the region only opened a passage for drug trafficking, military coups and poaching, not for greater welfare in these new free states. Contrary to what many believe today, Africa wasn’t suffering from widespread diseases, famines and civil wars before decolonization.

The outrageous squandering of their own natural resources, the unabashed debauchery of the military juntas and the racism that led to genocides are in this respect completely futile to shift the blame on europeans, least of all on finns who had no part to play in causing these problems to africans.

Guilt-tripping white people isn’t only tied to African history, for at the moment it’s happening in it’s most flagrant form in the United States, where white guilt is the result of leftist brainwashing. In some situations, white guilt is so deeply rooted that even the statements of Black Panthers seen in this post’s picture do not cross the news treshold. The American journalist Jared Taylor often deals with white guilt in his internet publication, “American Renaissance”, that strives to collect cases where violence or hate speech are used against white people. In one of his videos Taylor talks about the anti-white racism in American universities that has instigated the black population on committing numerous acts of senseless violence against innocent people. The victim’s only mistake was being born white.

The collective shame and guilt of the white race isn’t completely unknown in Finland either, for it is one of the goals of the left besides blaming people for having the wrong gender and religion. Takku.net, a website run by left-wing anarchists has a list, with which a white person can fight against racism.

1. Think about your own privileges. Are you white? Do you have a finnish-sounding name? Do you speak finnish without an accent? If you do, then you won’t probably face racism. So don’t think

that you know how it feels, does it exist at all or what can be done about it. Ask from those who have experience on it!

2. Don’t cry. White guilt is born when a man realizes that he is a part, perhaps even benefits from a discriminatory social order. It is unreasonable to pour this anguish over someone who has to live with racism every day. You can act instead of wallowing in misery!

From all of this we can deduct these theses of corruption:

1. A white person is bad.

2. A white person is always guilty.

3. However, the white race doesn’t exist, so there’s no need for being proud about it.

4. A white person can be a member of the “oppressed class” by being a member of a sexual minority or a woman.

5. A white person can be redeemed of his inherent wretchedness only by accepting all the words and deeds that are against very existence. A white person has no right to complain.

Personally, I’m white, straight and male. I don’t have an iota of shame because of my innate characteristics and the more I’m blamed for them, the prouder I am. I am a minority on a global scale, and I demand equal treatment in this matter and the right for white people to feel pride of their own roots. No-one should be ashamed of the attributes they’ve been given at birth.

translated by Cletus Lewis

Tuukka Kuru