Turkkilainen mentaliteetti

Viettämäni aika Turkissa on ollut tähän mennessä niin hyvässä kuin pahassa hyvin mielenkiintoinen kokemus, joka on avartanut käsityksiäni muslimeista, turkkilaisista ja eri persoonallisuuksien eroista sosiaalisissa tilanteissa. Puhuttaessa mentaliteetista, tarkoitetaan rajatun ryhmän, kuten esimerkiksi yhden kansan, väljästi määriteltyä yleistä maailmankatsomusta, jonka katsotaan erityisesti edustavan kyseistä ryhmää. Ennen kuin ensimmäinen hippi aloittaa hurskastelun jokaisen ihmisen uniikista luonteesta, sanon jo valmiiksi että se ei pidä paikkaansa. Jokainen ihminen on geeniensä ja ympäristönsä tuotos, jolloin keskinmäärin samaan viiteryhmään kuuluvat ihmiset omaavat keskinmäärin enemmän yhteisiä piirteitä keskenään kuin muiden viiteryhmien kanssa. Ihmistä ympäröivä kulttuuri vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten ihminen käsittelee ja näyttää tunteitansa, mitkä asiat ihminen kokee loukkaavaksi, mitä merkityksiä ihminen antaa tietyille adjektiiveille ja miten ihmiset mieluiten kuluttavat vapaa-aikansa. Eri kulttuureista kumpuavat stereotypiat omavat aina totuuden siemenen, vaikka ne saattavatkin usein olla liian kärjistettyjä vastaamaan todellista maailmaa. Suomalainen huomaa suomalaisuutensa parhaiten asumalla ulkomailla, varsinkin Länsi-Euroopan ulkopuolella. Jotta voisimme väittää erilaisuuden olevan rikkautta, meidän tulee ensin myöntää erilaisuuden olemassaolo. Kulttuurien ja kansojen erot ei todellakaan rajoitu ainoastaan eksoottiseen ruokaan, musiikkiin ja tanssiesityksiin (kuten hipit luulevat), sillä ihminen on aina ympäröivän kulttuurinsa tuotos, niin hyvässä kuin pahassa.

Suomalaiseen tapakulttuuriin on ulkomailla usein yhdistetty kylmyys, etäisyys, rehellisyys ja töykeys, jotka ovat korostuneen sisäänpäin suuntautuneen persoonallisuuden tulosta. Edustaessani itse voimakkaan introverttia ja jyrkkää luonteenlaatua, olen tottunut viettämään aikani muutaman parhaan ystäväni kanssa ilman suuria ja vaihtelevia kaveriporukoita. Ajan viettäminen kahdestaan uuden ihmisen kanssa on usein miellyttävin tapa tutustua uuteen ihmiseen, sillä kumpikaan ei esimerkin omaisessa tilanteessa omaa yleisöä ketä joutuisi viihdyttämään. Suomalaisessa tapakulttuurissa "small talkiksi" kutsuttu syöpä loistaa poissaolollaan, jolloin keskustelut jopa tuntemattoman ihmisen kanssa saattavat nopeasti edetä molempia kiinnostaviin aiheisiin. Suomalaisiksi ominaisuuksiksi mielletty töykeys ja suorasanaisuus kielii ainoastaan rehellisyydestä, jossa kyllä tarkoittaa kyllä ja ei tarkoittaa ei. Tietty kylmyys ja harkintakyky synnyttävät luottamuksen, sillä sitä edustavat ihmiset yleensä pitävät antamansa lupaukset ja aikamääreet. Henkilökohtaisen tilan kunnioittaminen ja tietty etäisyys taasen kertovat luonnollisesta varovaisuudesta, jolla pyritään välttämään väärien ihmisten nousemista lähipiiriin. Tämä on luonnollista, sillä ystävyyssuhteet synnyttävät usein vastavuoroisen vastuun myös toisen ihmisen hyvinvoinnista.

Useat matkailuoppaat kuvaavat turkkilaisia ihmisiä "kohteliaiksi, emotionaalisiksi ja luotettaviksi", jotka ovatkin usein ensimmäiset ajatukset jotka suomalaisella syntyvät paikallisista ihmisistä. Kyseiset oppaat ovat kuitenkin suunnattu ihmisille, joiden tarkoitus on vain vierailla maassa, ei jäädä asumaan kuten olen itse tehnyt. Emotionaalisuus, rikas elekieli ja fyysinen kontakti tulevat tutuksi jokaiselle ulkomaalaiselle ihmiselle ainakin alussa, kun ulkomaalainen ihminen omaa vielä paikallisten silmissä uutuudenviehätystä. Vieraat kulttuurit ja kansallisuudet ovat turkkilaisten mielestä hyvin kiinnostavia, sillä he vierailevat hyvin harvoin oman maansa ulkopuolella. Emotionaalisuus ja lämminhenkisyys johtaa kuitenkin harmillisen usein ailahtelevaisuuteen, joka helposti tuhoaa luottamuksen paikallisiin ihmisiin. Turkkilaiset ihmiset pyrkivät olemaan vieraalle ihmiselle aina kohteliaita ja miellyttäviä, yleensä myös rehellisyyden kustannuksella. Kun paikallinen kaverisi ilmoittaa esimerkiksi "Hei, voisimme huomenna viettää aikaa!", suomalainen introvertti ottaa tämän lupauksena ja valmistautuu tapahtumaan jo ennalta. Lupausta seuraavana päivänä voit joutua turhaan odottamaan kaveriasi, joka on saanutkin tähän mennessä jo monta muuta vaihtoehtoista tapaa viettää vapaa-aikansa. Tiedustellessani tätä usein tapahtunutta ilmiötä yhdeltä turkkilaiselta kaveriltani, hän totesi sen olevan aivan normaalia paikallisessa tapakulttuurissa, sillä ihmiset haluavat miellyttää ystäväänsä jopa silloin kun heillä on jo valmiiksi sovittua ohjelmaa tiedossa.

On sanomattakin selvää että paikallinen seurustelukulttuuri on hyvin ulospäinsuuntautunutta, joka johtaa suuriin kaveriporukoihin. Tärkein tehtävä ajanvietolla on useimmiten ryhmän ja oman itsensä viihdyttäminen, jossa jokainen saa välillä muiden ihmisten huomiota osakseen. Paikallisten ihmisten verkostoituminen on myös keskinmäärin paljon laajempaa mitä suomalaisilla ja olenkin usein saanut FB-kaveripyyntöjä ihmisiltä, jotka olen tavannut baarissa vain kerran aiemmin. Yleensä en omaa mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita kyseisten ihmisten kanssa, mutta paikallisen verkostoitumisen näkökulmasta se ei ole kovinkaan oleellinen asia. Kahdenkeskisen ajan viettäminen pelottaa monia paikallisia ihmisiä, sillä sitä rajoittaa monet paikalliseen tapakulttuuriin liittyvät kirjoittamattomat säännöt. Tämä säännöstö koskee varsinkin tyttöjen kanssa vietettyä aikaa, sillä kahdestaan pojan kanssa ajan viettäminen tulkitaan melkein aina seurusteluksi tai muuten parisuhteenomaiseksi toiminnaksi yhteisön silmissä. Ihmiselle, joka inhoaa suuria ryhmiä (kuten minä) tämä tuottaa pakostakin sopeutumisvaikeuksia.

Turkkilaiset ihmiset myös harvoin korostavat omaa yksilöllisyyttään, joka näkyy halussa tulla lasketuksi osaksi jotain viiteryhmää. Tämä näkyy erityisesti jalkapallofanien, puolueaktiivien tai uskonnollisten ihmisten julkisessa toiminnassa. Leimautumista johonkin ryhmään ei pidetä itsessään pahana asiana, vaan se nähdään osoituksena eräänlaisesta joukon voimasta, jonka ylpeinä edustajina toimii joukko yksittäisiä ihmisiä. Kaipaus yhdenmukaisuuteen ja kollektiivisiin yhteisöihin näkyy yhteiskunnassa yleensä hajoittavana tekijänä, sillä erilaiset ryhmittymät ovat harvoin tekemisissä toistensa kanssa. Yhteisöllisyys on laajennetun perhekäsityksen maassa looginen seuraus, sillä suurin osa nuorista ihmisistä asuu vanhempiensa kotona pitkälti 25-vuotiaaksi asti kotiintuloaikojen ja muunlaisten perheen sisäisten sääntöjen alaisuudessa. On ihan perusteltua todeta että ihmisten "teini-ikä" jatkuu Turkissa melkein kymmenen vuotta pitempään mitä Suomessa, joka näkyy myös yliopistossani. Ihmiset tekevät tunnollisesti kaiken mitä heille määrätään, ollen kuitenkin samaan aikaan kyvyttömiä tuomaan luovuuttaan ja poikkevia ajatuksiaan esille. Vitsailin kerran erään opettajan kanssa siitä, että turkkilaisille oppilaille voisi opettaa kolmen oppitunnin verran erilaisia pokemoneja ilman että kukaan kyseenalaistaisi opetuksen hyödyllisyyttä. Pänttäämiseen ja ulkoaoppimiseen perustuva koulujärjestelmä jää tuloksineen kuitenkin selvästi jälkeen kaikista eurooppalaisista yliopistoista ja korkeakouluista, jonka monet uudistusmieliset opettajat tiedostavat oikein hyvin.

Voimakkaan emotionaalisuuden ja lämpimän käytöksen toinen puoli on palava viha, jonka kohteeksi ei kannata missään nimessä joutua. Huolimattomasti esille tuomani mielipiteet uskonnoista saivat erään läheisimmän turkkilaisen ystäväni katkaisemaan kaikki välit minuun, vaikka mielipiteeni olivat suomalaisella standardeilla tavallisia, eikä mitenkään henkilöä kohtaan suunnattuja. Myöskin poikkeavat näkemykset Turkin nykyisestä politiikasta ja Itä-Turkissa tapahtuvasta sisällissodasta kannattaa jättää sanomatta, ellei ole aivan varma että turkkilainen ihminen on vapaamielinen toisinajattelija. Turkkilaisella yhteiskunnalla on suuri tarve syyllistää maansa ongelmista vain ulkopuolisia tahoja, joka osaltaan kielii alemmuuskompleksista ja kyvyttömyydestä avoimeen itsekritiikkiin. Suurina paholaisina näissä poliittisissa visioissa toimii Yhdysvallat, Israel, armenialaiset ja länsimaat, jotka luovat luonnollisen "pahan akselin" jota vastaan turkkilaisten tulee yhdistyä. Tämä ei tarkoita etteikö Turkissa olisi paljon eroavia näkökantoja, mutta näiden ongelmana on Turkin hyvin rajoitettu sananvapaus ja mielivaltainen oikeuslaitos. Näiden fiktiivisten uhkakuvien soveltaminen luontaisesti kuumaan temperamenttiin on yksi härskeimpiä reaalipoliittisia toimia, mihin olen ikinä törmännyt.

Kokemukseni Turkista on hyvässä ja pahassa on kuitenkin yksi hienoimpia kokemuksia pitkään aikaan ja olen jatkamassa oppilasvaihtoa joulukuuhun asti. Sen jälkeen aloitan virallisesti kampanjoinnin eurovaaleja varten.

Tuukka Kuru