Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Vallan mekaniikka

Käytäessä poliittista keskustelua aiheet rajoittuvat yleensä eniten tunteita herättäviin kysymyksiin, jotka harvemmin luovat suuremmassa kokonaisuudessa isoa muutosta. Eri poliittisten ryhmittymien eroavuudet tunnustetaan yleensä muutamista voimakkaimmasta mielipiteistä, jotka leimaavat liikehdinnät jotain asiaa myötäileviksi tai vastustavaksi. 1800-luvun murroksessa syntyneet suuret aatesuunnat eivät ole jaoteltavissa modernin poliittisen keskustelun aiheiden perusteella, sillä asiat kuten homoavioliitto, feminismi, geenimanipuloitu ruoka tai "monikulturillisuus" eivät kykene muodostamaan suuria jakolinjoja liikehdintöjen välille.

Suurten aatesuuntien (konservatismi, liberalismi, sosialismi, nationalismi) eroavuudet näkyvät kaikista selvimmin tutkiessa niiden suhtautumista vallan jakaantumiseen yhteiskunnassa. Halutessamme määritellä vallankäyttöä tarkemmin, voimme luonnehtia sitä yhden henkilön tai ryhmittymän kykynä saada muut ihmiset toimimaan annettujen määräysten mukaisesti. Määräykset voivat koskea jonkun asian tekemistä, jolloin ihmistä rohkaistaan/yllytetään suorittamaan asioita, joita hän ei välttämättä vapaaehtoisesti tekisi. Yllyttämisen vastakohtana on taasen ihmisten hillintä, jolla pyritään estämään ihmisten tiettyjä käyttäytymismalleja. Valta voidaan nähdä myös yleisenä kykynä vaikuttaa muiden ihmisten elämäntapoihin, ajattelutapaan ja valintoihin, jotka heijastuvat ihmisen käyttäytymisessä.

Ihmisyhteisössä valtaa pitäviä mekanismeja, eli ihmisen toimintaa ja käytöstä määritteleviä asioita on ihmisestä riippuen useita kymmeniä. Kyseiset mekanismit voidaan jakaa kahteen osa-alueeseen, joista ensimmäinen on henkilökohtaiset mekanismit (seksuaalisuus, periaatteet, persoonallisuus) ja toinen ulkoiset mekanismit, jotka tarkoittavat uskonnollisia yhteisöjä, perhettä, ystäviä, valtioita ja muita sosiaalisia yhteisöjä. Ulkoisista yhteisöistä suurin osa sijaitsee ideaalitilanteessa valtiovallan ulkopuolella, jolloin yksittäiset ihmiset pääsevät kokemaan toisistaan poikkeavia maailmakatsomuksia, hilliten tuntuvasti totalitarismin syntymistä.

Totalitaristiset järjestelmät ovat koko olemassaolonsa ajan tiedostaneet valta-aseman ylläpitämisen vaikeuden, joka koitui useiden muinaisten suurvaltojen kohtaloksi. Valta-asema on historiallisessa mittakaavassa harvemmin pysyvä olotila, sillä ajan kuluessa ja merkittävien ihmisten syntyessä ja kuollessa kaikki "dynastiat" laiskistuvat, pöhöttyvät ja korvautuvat uudella dynaamisemmalla voimalla. Moderni teollistunut ja koneellistunut totalitarismi oli ensimmäinen, joka pyrki täyttämään hallinnon ulkopuolisten yhteisöjen memeettisen tilan omalla läsnäolollaan. Ensimmäisinä vallankumouksellisina esimerkkeinä toimineet Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto osoittivat kumpikin voimansa tuhotessaan nopeaan tahtiin vuosisatoja vanhoja instituutioita, jotka olivat perinteisesti olleet valtiovallasta irrallisia.

Ensimmäisiä tuhottavissa olevia instituutioita ovat uskonto ja perhe, jotka kummatkin edustavat voimakkaimmin valtion ulkopuolista auktoriteettia. Uskonto on läpi historian toiminut hallinnon vastaisen opposition äänitorvena, sillä uskonnolliset järjestöt pohjaavat toimintansa pyhiin kirjoihin, jotka ovat olemukseltaan paljon merkittävämpiä kuin minkään puolueen virallinen ohjelma. Totalitaristiset hallinnot ovat yleensä pyrkineet korruptoimaan uskonnolliset järjestöt valtapolitiikkaa tukevaksi(Natsi-Saksa), tai pyrkineet täyttämään niiden synnyttämän aukon kokonaan omalla ideologialla (Kiina, Stalinin Neuvostoliitto). Perheinstituutio vaikuttaa eniten ihmisen moraalin kehittymiseen, sillä lapsi heijastaa käytöksellään usein vanhempiensa toimintaa. Valtio ei kykene luomaan uutta "oikein ajattelevaa" ihmistä ilman perheen tuhoamista, johon erityisesti Neuvostoliitto ja Kiina käyttivät huomattavia resursseja. Totalitaristisen järjestelmän suurin voitto on saada lapset kapinoimaan vanhempiaan vastaan.

Seuraavassa vaiheessa nyt jo eristetty ihminen pitää saada pelkäämään. Totalitaristista järjestelmää yhdistää usein pelkotilojen luonti, jonka avulla ihmiset saadaan tuntemaan olonsa turvattomaksi. Muiden instituutioiden puutteesta johtuen ihmiset siirtyvät tukemaan voimakasta valtiota ja tulevat siitä henkisesti riippuvaiseksi. Kun ihminen on saatu osaksi talutusnuoraa, hän omaksuu helposti moraalin ja elämänkatsomuksen valtiolta, joka yleensä tässä vaiheessa omistaa jo suurimman osan taloudellisesta vallasta. Yleensä ne järjestelmät, jotka näennäisesti ovat syntyneet tarpeesta, ovatkin vain kasvattaneet valtion valtaa entisestään. Se mikä on markkinoitu alkuun yhtenevillä mahdollisuuksilla, hyvinvoinnilla ja "tasa-arvolla" muuttuukin nopeasti klikiksi, joka määrittää ihmisen elintottumukset, poliittisen oikeamielisyyden, koulutuksen, työelämän ja seksuaalisuuden.

Pohtiessamme voiko kyseisiä historian esimerkkejä soveltaa Suomeen, meidän tulee hyväksyä että valtiolla on maassamme jokaisella elämämme osa-alueella suurin ja kiistaton valta. Seuratessamme helpoimmin rangaistavia asioita Suomessa, huomaamme niiden olevan tavalla tai toisella sidoksissa valtion vallankäyttöön. Valtion valtaa heikentävä talousrikollisuus onkin huomattavasti voimakkaammin tuomittua kuin esimerkiksi väkivaltarikokset, jotka eivät vaikuta valtion valta-asemaan. Suomen valtio ei myöskään halua itsessään esimerkiksi kieltää alkoholin juontia propagandastaan huolimatta, vaan ainoastaan supistaa valtion ulkopuolista alkoholinmyyntiä. Suomen valtion näkökulmasta jokainen ihmisten liiketoiminnasta ansaittu euro on väh. 50% valtion omaisuutta. Rajoittamalla säännöstelyllä palvelujen tarjontaa, saadaan luotua lisää keinotekoista niukkuutta, jota voidaan käyttää tekosyynä valtion kasvattamiseksi entisestään.

Atomisoitu kansakunta on myös helppo saada tukemaan räikeästi yksilövapauksia rikkovia ohjelmia, joihin kuuluvat erilaiset suunnitelmat tupakan kieltämisestä, pyrkimyksestä "maailman turvallisimpaan valtioon", kokoomuksen ajama hiilineutraali talous ja vuosi vuodelta heikkenevä sananvapaus poliittisen korrektiuden nimissä. Suomi on jo omalla tavallaan usean dystopia-kuvauksen mukainen yhteiskunta, jonka kansan entistä suurempi osuus koostuu eristäytyneistä, pelokkaista, avuttomista ja uhriutuvista ihmisistä, joille suunnitelmat vakaasta työpaikasta ja perinteisestä perhe-elämästä osoittautuivat mahdottomiksi unelmiksi.

Tällä hetkellä korkea elintasomme on tasoittanut yhteiskunnallista polarisaatiota, mutta mahdollisen taloudellisen luhistumisen jälkeen meille jää vain kaksi mahdollisuutta:

1. Siirtyä yhteiskuntaan, jossa valta ja vastuu on yksilöllä.
2. Lisätä entisestään valtion valtaa ja häivyttää viimeisimmät yksilöllisyyden piirteet yhteiskunnasta.

Allekirjoittaneen valinta on varmaankin jo selvä.


---
Tuukka Kuru

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti