Ajatus rasismin vastustamisesta on ylevä, sillä oikeudenmukaisessa sivistysvaltiossa ihmisiä ei saisi kohdella eriarvoisesti synnynnäisten ominaisuuksien perusteella. Yksilön perspektiivistä on samantekevää, sovelletaanko eriarvoista kohtelua negatiivisen vai positiivisen syrjinnän keinoin, sillä kumpikin niistä täyttää rasismin määritelmän. Positiivinen syrjintä tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä, että yksilöiden toisarvoiset viiteryhmät määrittävät sen, kuinka hyvin yksilö soveltuu hakemaansa tehtävään tai asemaan.
Kiintiöinti rodun tai sukupuolen perusteella tarkoittaa käytännössä sitä, että tiettyjen viiteryhmien oletetaan olevan suorituskyvyltään niin heikkoja, etteivät he pärjää itsenäisesti työmarkkinoilla ilman julkisen vallan väliintuloa. Kyseinen "rasisminvastainen" julkaisu ei odotetusti käsitellyt tätä rasismin muotoa ollenkaan, koska nimestään huolimatta kyseinen läpyskä sisälsi pelkkää punavihreää mädätystä, jonka tärkein tehtävä on jälleen kerran syyllistää valkoista valtaväestöä. Ei ole sinänsä yllättävää, että valkoinen heteromies on monikulturistien, feministien ja kommunistien yhteinen vihollinen, sillä se on viiteryhmistä ainoa, joka ei omaa lainkaan vasemmistolaisten arvostamaa uhripotentiaalia.
Varsinaisten alkupuheiden jälkeen julkaisu keskittyy suomalaisten alkuperään, joka noudattaa pitkälti nykyvasemmiston historiantulkintaa. Ikivihreiden Fazerien ja Finlaysonien lisäksi julkaisu muistaa mainita, ettei edes siniristilippumme ole suomalaista alkuperää ja kuinka vihamielinen kuva venäläisistä luotiin vasta sisällissodan aikana oikeistolaisen politiikan tueksi. Venäläisten aiemmin suorittamat venäläistämistoimet tai Suomen laillisen hallituksen vastaisen kapinan tukeminen jäivät harmiksi mainitsematta, joka varmaankin johtuu vain kirjoittajien vilpittömästä unohduksesta. Eräänä sivuhuomiona muistetaan myös mainita etteivät piparkakut, spagetti tai pääsiäismunat ole eurooppalaisia keksintöjä. Tämän tosiasian tiedostaminen tekee vahingollisen maahanmuuttopolitiikan tukemisesta selvästi kannattavaa.
Suomalaisten syyllisyyttä luodaan ensin kuvaamalla kuinka yksioikosen röyhkeästi suomalaiset ovat alistaneet saamelaisia vähemmistöjä. Suomalaisten suhtautuminen romaneihin on myös ollut koko historian ajan röyhkeän rasistista, jonka sopivana allegoriana toimii 40-luvun Natsi-Saksan keskitysleirilaitos. Hieman erilaisen näkökulman romanien asemaan tarjoaa kuitenkin sosiaalityöntekijöille jaettu oppimateriaali "Vast Vastensa", joka kuvaa kaikkia niitä erioikeuksia, mitä julkinen valta soveltaa romanivähemmistöön. Romaneihin kohdistuvaa todella räikeää positiivista syrjintää olen käsitellyt mm. täällä. Kyvyttömyys alistua tarkkoihin aikatauluihin, koulunkäyntiin, työntekoon tai taloudenhoitoon eivät ole merkkejä syrjinnästä. Se on osoitus romanivähemmistön itsekritiikin puutteesta.
Yksi julkaisun selvimpiä historiallisia virheitä esiintyy osiossa "Rasismin historia", jossa rasistisen ajattelun nähdään syntyneen 1700-luvulla eurooppalaisen kolonialismin ansiosta.
"Monet kuvasivat ”valkoisen rodun” ylivertaiseksi muihin
verrattuna. Tämän näkemyksen pohjalta monet
eurooppalaiset ajattelivat voivansa hallita ihmisiä
Afrikasta, Amerikasta, Aasiasta ja Australiasta"
On totta että tieteellisen rotujaottelun loivat ensimmäisinä eurooppalaiset kansat, mutta ilmiönä rasismi on paljon tätä vanhempi ilmiö. Ajatus eri väestöryhmien jakamisesta hierarkioihin on yhtä vanha kuin ensimmäiset ihmisyhteisöt ja sitä on esiintynyt luultavasti jokaisessa historiallisessa ja nykyaikaisessa yhteisössä. Brutaaleihin etnisiin puhdistuksiin ovat historian syyllistyneet niin kristityt, roomalaiset, zulut, juutalaiset, muslimit kuin myös monet intiaanikansat satojen muiden kansalaisuuksien ohella. Kaikista selvin merkki etnisestä hierarkiasta löytyy Intiasta, jossa muinaisten arjalaisten luoma kastijärjestelmä on edelleen voimassa, varsinkin maaseudulla. Eurooppalaiset eivät siten "keksineet" rasismia, vaikka he tiedostivatkin sen olemassaolon ensimmäisenä. Julkaisu muistaa kuitenkin onneksi mainita sen, että myös suomalaisiin on sovellettu sangen kyseenalaisia rotuoppeja kansamme olemassaolon aikana.
Rasismiin liittyvissä harjoituksissa esiintyy sangen hauskoja elementtejä, kuten esimerkiksi tehtävässä 1:
a. Mittaa peukalosi pituus ja vertaa tulosta kaverisi
tulokseen.
b. Mitä vastaat, jos joku toteaa pitkällä peukalolla
varustettujen olevan älykkäämpiä kuin lyhyellä
varustetut?
Julkaisu yrittää kömpelösti yhdistää peukalon pituuden mittaamisen biologisiin tutkimukseen eri rotujen koulumenestyksen suhteellisista eroista, jotka ovat nykytieteessä täysin tiedossa oleva asia. Asian tarkempaa tutkimusta on kuitenkin mahdotonta tehdä sen poliittisen luonteen vuoksi. Esimerkiksi Yhdysvaltojen afro-amerikkalaisen väestön heikko koulumenestys on haluttu leimata "valkoisen" koulujärjestelmän syyksi, jonka johdosta mustaan väestöön sovelletaan äärimmäisen voimakasta positiivista syrjintää. Pienenä ironisena sivuhuomautuksena voisin todeta, että Yhdysvaltojen rasistinen koulujärjestelmä toimii äärimmäisen heikosti, jos sen suurimmat menestyjät ovat valkoisesta imperialismista huolimatta aasialaiset ja juutalaiset.
Kolmannessa tehtävässä otetaan kantaa Helena Erosen hihamerkki-kohuun, josta pyritään luomaan omituinen rinnastus rasismiin. Eronen kritisoi kohua herättäneessä artikkelissaan yleistä reaktiota, mikä syntyi poliisin vaatiessa muutamalta maahanmuuttajalta passeja rutiinitarkastuksen yhteydessä. Tiedostavien henkilöiden kierossa mielessä tämä muuttui vaatimukseksi asettaa vähemmistölle hihamerkit, jolloin kohu voitiikin sopivasti yhdistää ilkeään Natsi-Saksaan. Schubakin "heikompi aines"-kommentti ei edes käsitellyt etnisiä vähemmistöjä, mutta Rauhankasvatus-instituutin silmissä tämäkin muuttui sopivaksi materiaaliksi omia poliittisia päämääriä varten. Schubakin epäonnisen lausunnon jälkeen vastaanottamat kymmenet tappouhkaukset jätettiin kuitenkin sopivasti mainitsematta.
Yhden hauskan lisän luo myös kyseisen julkaisun media-osuus, joissa annetaan ohjeita "rasististen" vaikutteiden kitkemiselle. Mielestäni tämä on vähintääkin huvittavaa, sillä suomalainen valtamedia ajaa pitkälti monikulturillisuuden ja feminismin agendaa, varsinaisen "rasistisen" uutisoinnin jäädessä vaihtoehtomedioiden vastuulle. Julkaisu tiivistää asian hyvin:
"Välttyäkseen propagandan vaikutuksilta mediaa seuraavan tulee olla valpas ja kriittinen. Uutislähteeltä voi kysyä esimerkiksi ketä tällainen uutisointi hyödyttää?"
Voi tietenkin kysyä miksi uutisoinnin pitäisi ylipäätänsä "hyödyttää" yhtäkään osapuolta. Vakavasti otettavan uutisoinnin tulisi tiedottaa hyvin laaja-alaisesti erilaisista ilmiöistä ja ajatuksista, eikä noudattaa punavihreää doktriinia viestinnästä. Esimerkiksi maahanmuuttajien yliedustetuista raiskaustapauksista uutisointi ei synnytä rasistisia asenteita, mutta aiheen räikeät hiljentämisyritykset sitäkin enemmän. Sitä paitsi "propagandan vastustaminen" ja "kriittinen suhtautuminen uutisointiin" johtaa melkeinpä aina oikeistolaiseen ajatusmaailmaan, sillä valtaosa vaihtoehtomedioista (esim. Homma, The Spearhead, Sarastus, American Renessaince) on oikealle päin kallellaan.
Julkaisun varsinaisena loppukaneettina toimii eurooppalaisen äärioikeiston analysointi, joihin on sovellettu tyypillisesti hyvin poliittisia lähtökohtia. Suomalaisen äärioikeiston edustajiksi nimetään mm. Suomen Vastarintaliike ja Suomen Sisu, vaikka näillä kahdella ryhmittymällä on hyvin vähän tekemistä keskenään. Siinä missä vastarintaliike edustaa tyylipuhdasta epädemokraattista natsijengiä rotuteorioineen ja sosialistisilla talousteeseillään, on Sisu huomattavasti salonkikelpoisempi ryhmittymä. Sisun ajamat teesit taloudellisesti kannattavasta maahanmuutosta, yksilöiden tasavertaisuudesta ja ääriliikkeiden vastustamisesta edustavat mielestäni kaikkea muuta kuin "äärioikeistoa". On enemmänkin huvittavaa huomata kuinka kevyin perustein Suomessa voidaan joku ryhmä rajata julkisen keskustelun ulkopuolelle.
Toinen huvittava esimerkki löytyy modernista juutalaisvastaisuudesta, joka nähdään julkaisun mukaan uhkana. Opetusmateriaali ei kuitenkaan uskalla mainita sitä, ketkä ovat nykyisen juutalaisvastaisuuden taustalla. Lukuisat lähteet todistavat että huomattava osa nykyisestä juutalaisvastaisuudesta on muslimimaahanmuuttajien ja vasemmistolaisten suorittamaa, viimeisimpänä esimerkkinä viime marraskuussa tapahtunut lyhyt sotatila Hamasin ja Israelin asevoimien välillä. Kyseinen konflikti synnytti poliittisessa vasemmistossa ja islamilaisessa vähemmistössä lukuisia avoimen rasistisia kannanottoja, joita olen käsitellyt eräässä kirjoituksessani.
Julkaisussa esiintynyt aivopesu on olennainen osa vihervasemmistolaista ajatusmaailmaa ja kaikkia dialektisia liikehdintöjä, jotka perustuvat voimakkaalle vastakkainasettelulle. Todellisten vihollisten puuttuessa kyseiset liikehdinnät ovat valmiita luomaan viholliskuvia oman kannatuksen kasvattamiselle. Todellisten vastakohtien puuttuessa poliittinen vasemmisto joutuu jatkuvasti laskemaan rimaa, jonka taakse voidaan luoda uudet sortajien ja sorrettujen väliset suhteet. Vasemmiston mennessä yhä syvemmälle ideologiansa sisään, sitä suuremmalla tahdilla maltilliset liikehdinnät muuttuvat "äärioikeistolaisiksi". Tämän leimaantumisen ovat joutuneet kokemaan kansallismielisten puolueiden lisäksi myös markkinaliberaalit liikehdinnät ja miesasiamiehet.
Hyvänä esimerkkinä toimii ruotsalaisen valtiofeminismin yritykset löytää uusia vastustajia, jotka ovat muuttuneet hyvin koomisiksi. Ruotsalaisessa dokumentissa "Könskriget" kuvataan erään skitsofreenisen feministisolun huimaa pakomatkaa Ruotsista Norjaan, sillä solun johtavat feministit uskoivat että Ruotsin julkiseen koneistoon illuminatin lailla soluttautuneet "pedofiilisatanistit" ovat heidän perässään. Pedofiilisatanistien salaliitto yritti feministien mielestä saattaa ryhmittymän naiset raskaaksi, jotta satanistit voisivat sitten uhrata syntyneet lapset Luciferille omissa seremonioissaan. Kaikessa järjettömyydessään tarina on niin absurdi, ettei sitä olisi voinut keksiä edes Pekka Siitoin. Eräänlaisena varoituksena dialektisen ääriliikkeen toiminnasta se toimii sitäkin paremmin.
Jotta voisimme estää vastaavanlaisen järjettömyyden rantautumista Suomeen, meidän tulee olla kriittisiä, rationaalisia ja rohkeita. Kaltevan pinnan teoria on kyseisten liikehdintöjen suhteen elävää todellisuutta.
Tuukka Kuru
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti