Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kansallissosialismi ei toimi

Kansallissosialismi, paremmin tunnettuna natsismi, on noussut uudestaan osaksi julkista keskustelua kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen. Kymmenen vuoden hiljaiselo on tarkoittanut liikehdinnälle sukupolven vaihdosta, jossa legendaarinen Pekka Siitoimen ja Väinö Kuisman luotsaama liikehdintä on pyrkinyt luomaan itsestään maailmankatsomukseltaan eheän ja toiminnaltaan aktiivisen vastarintaliikkeen. Vanhojen rapajuoppojen ja rivologien tilalle syntynyt Suomen Vastarintaliike on kyennyt luomaan kansainvälisiä yhteyksiä omaavan järjestön, joka koostuu nuorista, aatteeseen perehtyneistä nuorukaisista, joilla on selvä agenda toiminnalleen. Järjestön nettisivut ja nettikauppa ovat laadukkaasti tuotetut, ja niitä päivitetään aktiivisesti. Kaikesta päätellen kyseessä on kasvava liikehdintä, jonka vaikutus ainakin internetin keskustelufoorumeilla tulee kasvamaan tulevaisuudessa.

Väkivaltaisen ja median rakastaman järjestön taustalla ei kuitenkaan paista Joensuussa asuvien teinikollien puuhastelu, vaan aito ideologinen kutsumus kansallissosialistiseen aatteeseen. Siinä missä FDL edustaa eräänlaista kylähullujen ja netti-ritareiden sekoitusta, on SVL päämääriltään huomattavasti selkeämpi. Tavoitelistassaan  järjestö rajaa tavoitteensa selkeästi:

1. Väkivalta on oleellinen osa järjestön toimintaa
2. Järjestö on valmis soveltamaan väkivaltaa laillista hallintoa vastaan
3. Monikulturillisuus ja suvaitsevainen propaganda kukistetaan sen omilla aseilla
4. Järjestön tavoitteena on sosialistinen ja nationalistinen harvainvalta
5. Väärärotuisten pakkosiirrot pois Suomesta
6. Euroopan Unionista eroaminen
7. Valtioliiton muodostaminen Ruotsin ja Norjan kanssa.

Melkoinen tavoitelista ryhmittymälle, joka toimii tietoisesti julkisen päätöksenteon ulkopuolella.

Järjestö rajaa itsensä tietoisesti pois oikeistolaisesta, porvarillisesta ja kapitalistisesta ajatusmaailmasta, sillä vastarinnan jäsenet pitävät esikuviensa mukaisesti nykyistä juutalaisten johtamaa kapitalistista järjestelmää kansallista itsetuntoa tuhoavana voimana. Kansallissosialismin ideologisina vihollisina järjestö pitää erityisesti kristillistä konservatismia, liberalismia ja oikeistolaisuutta, joita vastaan järjestön toiminta on pääosin suunnattu. Sosialistiset ja kommunistiset liikkeet eivät natsi-ideologian mukaan itsessään ole vääriä, sillä natsismi on sosialistisen liikehdinnän muoto, ei vastakohta. Suurin kritiikki sosialismia, varsinkin kommunismia kohtaan syntyy kyseisten aatteiden internationalismista, joka on ristiriidassa natsismin kansallisuusaatteen kanssa. Kommunismin pahuutta on myös perusteltu Marxin juutalaisuudella, joka tarkoittaa kansallissosialistisessa liikehdinnässä aina mädätystä ja atavistista pahaa. Kansallissosialismin jakaessa kommunismin kanssa identtiset ihanteet militarismista, kollektivismista ja Rousseaun yleistahdosta, voidaan natsismi sijoittaa poliittisen spektrin vasemmalle äärilaidalle. Natsismin ja oikeistolaisuuden yhteydelle ei siten ole historiallista perustelua.

Yhtäläisen yhteiskuntafilosofian mukaisesti natsismi jakaa taloudenhoidon ja ihmisoikeuksien kannalta samat puutteet mitä muutkin sosialistiset järjestelmät. Taloudelliselta näkökannaltaan järjestö toteaa esimerkiksi näin:


Voiton tavoittelun isänmaallisuus – tai isänmaallisuuden käyttäminen itseä hyödyttävänä tekijänä – ei ole mitään kansallismielisyyttä, eikä sellaista kansallismielisyyttä voi edes olla olemassa, kuin sanojen ja kauniiden puheiden muodossa.
Kapitalistinen markkinakaaos tahtoo evätä valtiolta sen perimmäisen tehtävän ja murskata jokaisen huono-osaisen suomalaisen raa’an kilpailun rattaisiin. 

Ulkopuoliselle voi olla hankalaa sisäistää kansallissosialistinen maailmankatsomus, jossa yhtä aikaa uskotaan arjalaiseen yli-ihmiseen ja sosiaalidarwinismiin, mutta kritisoidaan markkinatalouden aiheuttamia tuloeroja ja vaaditaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta tulonsiirtojen avulla. Julkisen vallan tuottama tulojen uudelleenjako, kokonaiskysynnän keinotekoinen lisääminen ja kollektiivisen hyödyn käsite ovat pitkälti sekoitus Marxin ja Keynesin opetuksia, joita sovellettiin myös Natsi-Saksan alkuaikoina 30-luvun alussa. Kokonaiskysynnän kasvattaminen julkisilla toimenpiteillä aiheuttaisi kuitenkin todellisuudessa ainoastaan resurssien huonon kohdistamisen, sillä ihmiset eivät osaisi hakeutua niihin ammatteihin tai tehtäviin, jotka tuottaisivat suurimman reaalisen hyödyn talouskasvun muodossa. Ajatus julkisen vallan suorittamasta täystyöllisyydestä on aina ristiriidassa talouskasvun kanssa, sillä kestävä talouskasvu vaatii tuotannon tehostumista, mitä sosialistinen järjestelmä ei pysty toteuttamaan. Vanhaa esimerkkiä käyttäen ihmiskunta ei olisi ikinä kokenut teknistä kehitystä, jos 100% ihmisistä olisi sidottu täysipäiväisesti elämisen kannalta oleellisen ravinnon hankkimiseen.
Uusnatsien hehkuttama Saksan taloudellinen nousu 20-luvun laman jälkeen oli pitkälti riippuvainen ulkomaisista lainoista, jotka kasvattivat Natsi-Saksan velkataakkaa tuntuvasti sotaa edeltävinä vuosina. Wikipedia toteaa asiasta näin:

In 1934 Hjalmar Schacht, the Reich Minister of Economics, introduced the Mefo bills, allowing Hitler to spend money on rearming without giving the big businesses money, thereby gradually getting Germany into more and more debt. Between 1933 and 1939, the total revenue was 62 billion marks, whereas expenditure (at times made up to 60% by rearmament costs) exceeded 101 billion, thus creating a huge deficit and national debt (reaching 38 billion mark in 1939) coinciding with the Kristallnacht and intensified persecutions of Jews and the outbreak of the war.


Täystyöllisyys ja Saksan uudelleenvarustautuminen mahdollistui siten kapitalististen valtioiden lainarahalla, jota voidaan pitää eräänlaisena ironian huippuna. Työllisyyslukuja kaunisteltiin myös juutalaisten ja naisten irtisanomisilla ja purkamalla tehtaiden orastavaa automaatiotekniikkaa työllistämisen hyväksi. Kyseisten uudistusten todellinen merkitys havaittiin toisessa maailmansodassa, missä Saksan teollinen potentiaali oli aluevaltauksista huolimatta selvästi heikompi mitä Yhdysvalloilla tai Neuvostoliitolla, ja tasoissa huomattavasti pienemmän Iso-Britannian kanssa.
Kansallissosialistista taloudenhoitoa ei siten voida pitää talouskasvun ja hyvinvoinnin kannalta toimivana ratkaisuna.
Toinen natsismin kompastuskivistä löytyy sen yhteiskunnallisista opeista, jotka käsittelevät rotua. Natsismi korostaa valkoisen rodun/kansan ylivertaisuutta ja pitää sitä suojeltavana ominaisuutena "heikentäviä" aineksia vastaan. Uusnatsien rotuoppi pyrkii perustumaan moderneihin biologisiin tutkimuksiin rotujen älykkyysosamäärien eroista, mutta tutkimuksista tehdyt johtopäätökset ovat melkein aina virheellisiä. Biologian kannalta on todennäköistä, että hengellisen lahjakkuuden jakaantuminen ei ole tasaista eri ihmisryhmien kesken. Synnynnäisiä eroavuuksia voi havaita testeissä, joissa otanta on tarpeeksi suuri vastaajien tulosten kategorisointiin. 

Ottamatta sen enempää kantaa siihen mistä erot johtuvat, on nähtävissä että eri etnisillä ryhmillä on poikkeavia tuloksia matematiikankokeiden suhteen. Yhdysvaltojen koulujärjestelmän tuloksien perusteella eniten henkistä lahjakkuutta on havaittavissa aasialaisperäisten opiskelijoiden joukossa, keskinmäärin vähiten mustien opiskelijoiden keskuudessa. Kyseiset erot ovat kuitenkin huonosti johdettavissa rotupohjaiseen ja kollektiiviseen järjestelmään, sillä erot eivät todista sitä, että kaikki valkoiset olisivat automaattisesti älykkäämpiä kuin yksikään musta. Yhteiskunnan kannalta järkevintä olisi kannustaa älykkäiden ihmisten maahanmuuttoa ja perheen perustamista ihonväristä ja uskonnosta riippumatta. Suomen valtiovarainministerinä Thomas Sowell olisi todennäköisesti huomattavasti parempi mitä Jutta Urpilainen.
Kollektiiviset liikkeet pohjaavat toimintansa aina väestön normaalijakauman keskiosaan, sillä henkilökohtainen menestyminen ja poikkeavan korkea älykkyys on aina ristiriidassa kollektivistisen ihanteen kanssa. Näennäisestä yli-ihmisyydestä huolimatta natsihallinto toimisi vain silloin, jos suurin osa ihmisistä suostuisi alistumaan lampaiksi, jotka uhrautuisivat tarvittaessa vahvan valtion puolesta ilman vastalauseita. On oletettavaa, että monet netissä kirjoittelevat marginaalinatsit kuvittelevat itsensä utopistisen järjestelmänsä johtopaikoille, vaikka kollektivistinen ideologia ei anna sille mitään takuita. Olisikin hauska tietää, kuinka moni natsiaktivisti olisi valmis siivoamaan valtakunnankanslian vessoja 45 vuotta, jos natsihallinto niin vaatisi.
Kolmantena suurena heikkoutena voidaan pitää kansallissosialismin ihmisoikeuksia, joista meillä on historiassa sangen karmeita esimerkkejä. Kansallissosialismin ihanne tasavertaisesta. terveestä ja hyvinvoivasta kansakunnasta, joka pitää huolta heikoimmistaan ja luonnosta on toki kaunis, mutta kollektivistinen järjestelmä ei anna siihen mahdollisuutta. Kansallissosialismin vaatimus harvainvaltaisesta ja täydellisen vallan omaavasta hallituksesta johtaa väistämättä täydelliseen mielivaltaan, sillä ilman poliittista oppositiota hallinnon moraalinen spektri hämärtyy vastakohtien puutteessa. Vaikka natsistinen valtio ei olisikaan rakennettu kansanmurhan perustalle, mikään ei estä sen kehittymistä tyranniaksi, mikä on tapahtunut jokaisessa kollektivistisessa yhteisössä Neuvostoliitosta Kambodzeaan. Natsismi ei kykene hyväksymään ihmisen luontaista moraalista heikkoutta, eläimellisyyttä, narsismia ja lyhytnäköisyyttä, jotka tulevat aina esiin kun joku ihminen saa rajattoman vallan. Ensimmäisen verenhimoisen diktaattorin noustessa valtaan, koko valtio muuttuu verenhimoiseksi, sillä pyrkyreiden sosiaalinen nousu on täysin riippuvainen kyvystä mielistellä fiktiivistä Caligulaa.
Siinä missä kapitalistisessa järjestelmässä sosio-ekonominen nousu on ollut aina sidottu henkilön kykyyn täyttää muiden ihmisten tarpeita, on se sosialistisissa valtioissa johtanut aina mieleltään häiriintyneimpien nousuun. Sivistyneessä ja vapaassa yhteiskunnassa Berijan, Himmlerin ja Pol Potin kaltaiset ihmiset olisivat mielisairaalassa, eivätkä valtion johtotehtävissä.
Toivon että natsismi, antifasismi ja marxilaisuus katoavat historian hämäriin lopullisesti Kuuban ja Pohjois-Korean romahtamisen myötä. Toivossa on hyvä elää.

Tuukka Kuru


2 kommenttia:

  1. Hyvä analyysi.

    Natsi-Saksan tehokkuus ei varmaan ollut mitenkään taloudellisesti optimaalinen koska se ajautui liian kauaksi markkinataloudesta. Muutama varaus kuitenkin.

    Eipä esimerkiksi Ranska olisi sekään pärjännyt ilman anglosaksisten maiden antamaa apua. Sehän oli taas sotilaallisesti ja kansakunnan yhtenäisyyden osalta naurettava paperitiikeri joka kaatui heti kun natsit hiukan puhalsivat.

    Markkinataloutta tai sekataloutta harjoittava nyky-Eurooppa tuntuu sekin aika heikolta etelän ja kaakon sunni-islamisteihin verrattuna - siis taisteluhalun osalta. Markkinatalous ei ole enää taannut tehokkuutta, syntyvyys laskee dramaattisesti ja väestö korvautuu sunneilla, halu puolustaa eurrooppalaisia arvoja vaikka ase kädessä on mitätön, Eurooppa on vanhus.

    Vaikka Venäjä sekin on taloudellisesti heikko, sen johdossa on päättäväisyyttä, mikä sekin saa eurooppalaiset johtajat pelkäämään ja vapisemaan.

    Natsi-Saksassa oli paljon tehokkuutta joka syntyin kansan erinomaisesta yhtenäisyydestä. Yhtenäisyyden helmi oli armeija. Israelilianen tutkija van Creveldt on havainnut että natsi-Saksan armeija onnistui erittäin hyvin luomaan organisaation jossa armeijan rivisotilaat luottivat esimiehiinsä ja esimiehet saattoivat luottaa miehiinsä. Verrattuna ensimmäiseen maailmansotaan jolloin Saksan armeijan upseerit olivat aatelisia, natsi-Saksan alin upseeristo jakoi saman sosiaalisen taustan ja ajatusmaailman kuin rivisotilas. Sotaonnen kääntyessäkin saksalaiset joukko-osastot kärsivät suht vähän rintamakarkuruudesta - päinvastoin kuin ensimmäisessä maailmansodassa. Sotilaat hoitivat tehtävänsä ilman että jokaista asiaa piti erikseen käskyttää. Natsi-Saksan häviö sodassa johtui muista syistä kuin armeijan tehokkuudesta - ilmeisesti siitä että resursseja oli paljon vähemmän kuin amerikkalaisilla ja venäläisillä.

    VastaaPoista
  2. No joo, onhan se näinkin. Pitää kuitenkin ottaa huomioon että Saksan sotilaallinen mahti oli rakennettu nuorten ja energisten komentajien harteille, joiden tehtävänä oli saada vihollinen kukistettua ennen mainittavan vastarinnan syntymistä. Nopea salamasota oli pakollinen, sillä Saksa tiesi kuinka heikosti sen oma teollinen tuotanto kykenee paikkaamaan syntyneitä menetyksiä. Pelkästään itärintamalla saksalaiset tuhosivat 98 000 venäläistä panssariajoneuvoa, mutta menettivät oman iskuvoimansa täydellisesti 24 000 ajoneuvon tappioilla.

    Saksan armeija oli myös SS:n eliittidivisioonia, Wehrmachtin panssaridivisioonia, vuoristojoukkoja ja laskuvarjojääkäreitä lukuunottamatta hyvin heikosti varustettu, sillä niiltä puuttuivat usein kenttätykistö, viestintävälineet, automaattiaseet ja logistiikka. Suurin osa Saksan armeijasta oli täysin riippuvainen hevosten kuljetuskapasiteetista.

    Vertailun vuoksi jopa Suomen armeijassa jalkaväkidivisioona oli keskinmäärin paremmin varustettu ja tulivoimaisempi mitä sen saksalainen vastine, varsinkin vuoden 1943 jälkeen.

    VastaaPoista